torstai 19. heinäkuuta 2012

Kasvuja

Kesälomareissu on ohi ja mittariin tuli lähes 5000km lisää. Chilit olivat hoidossa tai pikemmin niillä oli hoitaja. Kasvua oli viikon aikana tapahtunut mukavasti ja paikoitellen jopa huimasti, vaikka säät olivat olleet melko kehnot.

IMG_8711 Veranan vesiviljelyssä oli kasvua myös tapahtunut huomattavasti. Vaikka kasvua oli, ei nuo viisi puskaa sisältäneet lainkaan kukkia. Kukattomuus on vaivannut niitä jo pidempään ja nyt asialle oli tehtävä jotain. Kasvihuoneen jatke valmistui juuri oikeaan aikaan ja veranan habanerojen uusi sijoituspaikka oli sitä myöden selvä.

IMG_8712 Kasvualustapurkkia ylös nostettaessa ja pumppua pois otettaessa esimmäisenä vastaan tuli pitkä juuri. Tämä kertoi sen, että juuria on paljon. Tässä kohtaa ymmärsin sen, että kasvualusta on aivan liian pieni viidelle chilille. Kun kansi ja laatikko vihdoin suostuivat aukenemaan tuli vastaan melkoinen juurihässäkkä. Altaan maalitkin irtosivat sihtiverkon mukana.IMG_8714

IMG_8720 Tuskallisen repimisen jälkeen jokainen puska oli erillään. Viereisessä kuvassa puskat erillään. Skaalaa antavat pihalaatat, jotka ovat kooltaan 50x50cm. Koska en tähän hätään keksinyt ja ehtinyt rakentaa uutta vesiviljelyjärjestelmää päätin käyttää passiivista lecasorapurkkia, jollaisesta on jo melko hyviä kokemuksia.

habanerotHabanerot lopulta uusissa purkeissa. Katsotaan miten lämpötilojen vaihtelut ja lisääntynyt valo vaikuttaa kasveihin. Ainakin aikaisempi vastaavanlaisessa purkissa olevat habanerot kukkivat runsaasti ja kantavat hedelmääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...