tiistai 16. lokakuuta 2012

Leikkauksia ja purkua

Taas on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Työlistalla on remonttia, kuin myös chilitouhuja. Chilitouhut ovat jääneet paitsioon yläkerran remontin iskiessä päälle. Uuden vesiviljelyn rakentaminen on aloitettu ajat sitten, mutta vielä rakentamista piisaa. Seuraavana listalla on vesiviljely yrteille ja idätyslaatikko. Materiaalit on suunnilleen kaikki kasassa, mutta se tarvittava aika vain uupuu.

Aloitetaan leikkauksilla. Vesiviljelystä turpeeseen siirretyt chilit ovat voineet vaihtelevasti. Veranalle jäänyt turbo pube on voinut hyvin. Pientä lehtien tiputtelua sekä kirva-armeijaa lukuunottamatta se on voinut moitteettomasti. Mutta samaa ei voi sanoa muista vesiviljelyn chileistä.

Habanero lienee suurin kärsijä. Sen oksillä olleet viimeisetkin podit on nyt kerätty pois ja niitä kertyi 219g. Jos oikein ynnään satoa, niin tuo puska tuotti yhteensä 601 grammaa hedelmiä. Ihan kiva sato loppujen lopuksi. Habaneron vointi on ollut turpeeseen siirrosta saakka erittäin huono. Lehdet tippuivat toinen toisensa jälkeen ja muutamien päivien jälkeen lehdet olivat kaikki tippuneet. Heti sisälle siirron yhteydessä päälle laitettu muovipussi ei auttanut tilannetta. Nyt hedelmien jokseenkin kypsyttyä, päätin leikata puskan alas. Katsotaan lähteekö rungosta vielä versoamaan jotain, vai oliko tämän historia tässä.

IMG_0026Habanero ja viimeiset podit. IMG_0030Sama puska alasleikattuna. Tämän jälkeen tämä siirtyi lämpimään ja hämärään.

Fatalii selvisi turpeeseen siirrosta kohtuu kivuttomasti. Podit kypsyivät ja taantuma alkoi vasta sitten. Aivan viime päivinä kiinnitin huomiota kuivuneisiin oksanpäihin ja putoileviin lehtiin. Ongelma ei vaikuttanut olevan mikään suuri, koska rungosta pukkasi jo kovaa vauhtia uutta lehteä. Liekö kyseessä jonkin sortin jälkistressiä olosuhteiden muuttumisesta. Fataliin kohdalla selvittiin siis pelkillä pienillä siistimisillä.

IMG_0022 Fatalii etualalla, ei järin selkeä kuva. IMG_0050Kuivat oksat poistettu.

Rain forest ei lukeutunut sitten lopulta suosikkeihini. Kuitenkin se tuossa on ja toinenkin puska löytyy. Rain forestiani ei voi kuvailla kuin oksien sekamelskaksi. Hedelmiä tämä puska teki kiitettävästi ja niiden kypsyminen on varmasti vienyt voimaa. Rain forest vihoitteli vedestä turpeeseen siirrosta ja lehtiä tippui nopeaan tahtiin. Ei kuitenkaan niin dramaattisen nopeasti kuin yllä ollut habanero. Muiden puskien leikkuun ohella leikkasin tämänkin. Loput hedelmät pois ja oksia poikki.

IMG_0054
Hässäkkä tuettuna viidellä tikulla.
IMG_0057
Hässäkkä leikattuna. Uutta oksaa pukkaa jo, joten elpyminen on varmaa.

 

Vanhan rintamamiestalon remontointi on välistä melkoisen työlästä. Lattioiden alta löytää joskus hauskoja vanhoja arkisia juttuja, joilla pääsee pienelle aikamatkalle. Pölyistä, mutta jännää.

IMG_0032

IMG_0039

IMG_0035

IMG_0043

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...