torstai 8. marraskuuta 2012

Granaattiomenoita

Kaikki alkoi tästä: Eräänä päivänä työpaikan kahvitauolla huomasin kollegallani olevan mielenkiintoisen näköistä evästä. Kysyinkin: “Mitä marjoja nuo ovat?”  Kollega siihen: “Granaattiomenan marjoja.” “Ahaa...” Sitten oli jutustelua hedelmästä ja ajattelinkin joskus kokeilevani.

Tänään sitten kauppareissullani tapasin tuon hedelmän. Totta tosiaan Granaattiomena. Nimi on ainakin hyvin kuvaava. Ostin yhden hedelmän, joka oli ison omenan kokoinen, aika painava sellainen. 445g, siis miltei puolikiloa. Kotona aloin tutkimaan hedelmää tarkemmin.

Halkaistu granaattiomena

Hedelmä on päältä päin kova. Halkaisin sen isolla keittiöveitsellä. Hedelmä oli ainakin mehukas, sillä mehua valui leikkuulaudalle.

Granaattiomenan lohkoja
Sisältä löytyi sitten lohkoja joissa oli ryppäinä maissinsiemenen kokoisia ja muotoisia vaaleita, hieman punertavia marjoja. Ryppäiden välissä oli paksuhkot siemenkalvot jotka erottivat lohkot toisistaan.









Granaattiomenan marjat
Rapsuttelin marjat irti lohkoista ja leikkelin lisää lohkoja näkyville. Hedelmän hukkaprosentti on aika suuri. Tämä 445 gramman painoinen hedelmä kun sisälsi syötäviä marjoja 194 grammaa. Marjojen sisällä on vielä isohkoja siemeniä.

Marja on aika raikas ja makeahko. Isot siemenet taas vaativat hieman totuuttelua marjoja popsiessa.

Käväisin myös lukemassa Wikipediasta tietoa kyseisestä hedelmästä.
Granaattiomenaa on viljelty Kaukasuksen ja Välimeren seuduilla ja useiden vuosituhansien ajan. Granaattiomena on rantakukkakasvien heimoon kuuluva lehtipuu. Puun hedelmiä syödään sellaisinaan sekä niistä puristetaan mehua. Lehdistä ja puun kuoresta saadaan taas ainetta nahan parkitsemiseen. Kaarnasta voidaan valmistaa myös hyönteismyrkkyä. Kukista ja hedelmän kuoresta valmistetaan väriaineita, joista grenadiini on punaista elintarvikeväriä.

1 kommentti:

  1. Jälkeenpäin kuulin, mistä tunnistaa hyvän granaattiomenan. Kuori on kiiltävä ja siemenet ovat voimakkaan punaiset, sekä "marjoja" pitävä malto on on vaaleaa. Tämä yksilö minkä siis ostin oli jo ylikypsä, eikä näin ollen ole kovin hyvä. Sain jopa maistaa sellaista granaattiomenaa minkä "marjat" olivat punaisia, ne olivat jopa hyviä, eikä niiden sisällä oleva vaalea siemen ollut niin kova kuin ostamassani. Näitä joita maistelin jälkeenpäin nuo sisällä olevat siemenet eivät minua haitanneet ollenkaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...