sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Koulintoja ja tähtitaivasta

Työkiireet ovat pahasti yrittäneet jarruttaa tätäkin harrastusta. Ympäripyöreän työpäivän jälkeen ei juuri saa mitään tehtyä. Samalla on tullut huomattua kuinka paljon aikaa näihin juttuihin hurahtaa. Ehkä tämä harrastus veisi vähemmän aikaa, jos ei olisi koko aikaa keksimässä tai kehittämässä uutta. Mutta eiköhän se tästä pian rauhoitu kun saa taas systeemit kuntoon.

Toisen siemensetin koulinta tapahtui jo 9.1. Tuolloin tuli 14 vuorokautta täyteen kylvöstä. En olisi pitänyt Baccatumien rynnistyksen kanssa lainkaan kiirettä, mutta idätyskennoston pohja oli melkoinen yllätys. Itäminen ja kasvu kahdessa viikossa. Kaiken lisäksi kennoston alla seikkaili pitkiä juuria. Muutaman kerran noita kastelin sumutinpullon ruiskulla laimealla 1:n EC ravinneliuoksella. Samalla olen kastellut myös aiemmin koulittuja. Lannoitteena on Nutriforten 1+2, 1:1,2 suhteella.

IMG_0484

IMG_0489

Juurien näin nopea karkailu pistää miettimään seuraavien idättelyiden tekemistä muussa kuin tällaisessa reikäkennostossa. Nyt noiden taimipaakkujen irrotuksessa turhan moni juuri katkesi. En ole koskaan pitänyt reiättömistä astioista, joten ehkä ratkaisua pitää etsiä muualta.

IMG_0508

Sisäkasvarissa on ahdasta. Uudet taimet pääsivät aikaisempien tapaan 12cm:n purkkeihin. Tänä vuonna en ole (paria lukuun ottamatta) käyttänyt perliittiä kuohkeuttamaan, koska turve itsessään on ollut hyvin kuohkeaa.

 

IMG_0503

26.12 koulitut ovat hyvässä kasvussa. En muista että minulla olisi ollut aikaisemmin näin hyvännäköisiä taimia. Paprikan kasvatusoppaan mukaan näitä pitäisi jo harvennella, mutta eipä ole tilaa.

 

Sitten päästää siihen toiseen otsikon aiheeseen. Tähtitaivasta on mielestäni valtavan mielenkiintoista katsella. Näkymät tähtitaivaalle ovat olleet viime kuukausina kovin kortilla. Nyt sellainen ilmestyi, joten päätin mennä ulos ja jälleen yrittää muutamaa kuvaa.

Valosaastetta näin kaupungin läheisyydessä ja kurkkuviljelmien takia on liikaa, joten hankalaahan tuo kuvaaminen on. Kuvaaminen sinänsäkin on vaikeaa, vaikka muutamalla jutulla pääsee alkuun. Tarvitaan jalusta, kaukolaukaisin ja hämärä paikka. Kamerasta peilin lukitus käyttöön, objektiivista tarkennus manuaalille ja kuvanvakautus pois. Kuva teräväksi ja muutaman sekunnin otto mahdollisimman isolla kohinattomalla ISO-herkkyydellä.

Vaikeudet tulevat vastaan melko nopeasti. Kuvat ovat epätarkkoja, kohinaa liikaa ja joku on taatusti tärähtänyt. Lisäksi valotuskaan ei tunnu olevan kovin silmää miellyttävä. Joskus onnistaa ja joskus ei. Yleensä pakkasessa seisoskeluun kyllästyy melko nopeasti ja kuvia ei tule räpsittyä liikaa. Itse käytän vielä kuvan oton jälkeistä kohinanpoistoa, joka venuttaa aikoja tuplaten pitemmiksi. Tähtitaivaan kuvaaminen ja onnistuneen kuvan saaminen on vaikeaa mutta aina voi yrittää parantaa. Ihan niin kuin chilin kasvatuksessakin. ;)

IMG_0652

IMG_0658

IMG_0660

IMG_0656

2 kommenttia:

  1. Hienoa katseltavaa, sekä chilit että tähtikuvat! Kyllä sun täytyy hankkia lottovoitto, että voit keskittyä näihin harrasteisiin, siitä hyötyisimme me kaikki Blogistanian asukit :)

    Kylvin tänään chilin siemenet, yhdeksää lajia olisi tulossa, jos kaikki sujuu suuremmitta ongelmitta... niin ne alkoivat taas ne jännät ajat, se on mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mielipiteitä on monia, mutta lottovoitto kyllä kelpaa. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...