keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Virheet - tunnista ja opi niistä

ChiliChillailijan blogipäivitys muistutti jälleen virheistä joita on matkan varrella tullut tehtyä. Virhe on osittain sanana ehkä hieman väärä, koska asioita voi tehdä monella eri tapaa ja jokaisella voi olla itselleen oikea tapa tehdä juttuja. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa.

Chilejä olen kasvattanut lähes parikymmentä vuotta. Siis 1/2 iästäni. Vasta pari viimeistä kautta ovat olleet aivan erilaisia. Olen tajunnut tehneeni virheitä ja olen pyrkinyt tunnistamaan niitä. Tärkeintä on halu ja kiinnostus tehdä asioita paremmin.

Näin kauden startatessa on hyvä virkistää muistia ja kirjoittaa hieman ylös hyväksi todettuja juttuja. Listan voisi kirjoittaa paperille, mutta mikseipä sitä voisi jakaa samalla myös muille. Samalla muut näkevät miten olen yrittänyt parannella omia kasvatteluja.

Olisi myös kiva kuulla siitä millä tavalla olet parantanut chilien tai miksei muidenkin kasvien kasvatusta. Voit kertoa tässä tai omassa blogissasi mitä, miten tai millä olet saanut parannettua viherosaamistasi tai edes mitä olet yrittänyt parantaa. Jos kirjoitat samasta aiheesta blogissasi, niin jaathan linkin kirjoitukseesi kommenttiosiossa. Tärkeintä on se mistä itse olet kokenut olevan hyötyä. Parannuksen ei myöskään tarvitse olla itse keksittyä :)

Ja niitä omia parannuksia…

  • Multa turpeeksi. Ilmavuutta juuriin ja juurikasvua paremmaksi. Kuohkea ja karkea turve ei kaipaa lisäkuohkeuttajia. Se ei myöskään pakkaannu piukkaan ja hengittää paremmin.
  • Siemenet aikaisemmin itämään. Mitä aikaisemmin, sitä aikaisemmin.
  • Taimiturpeen kuumennus ennen kylvöä. Harsosääskien määrä on tipahtanut nollaan kuumennuksen jälkeen.
  • Liima-ansat. Harsosääskikantojen tiputukseen.
  • Valo. Sitä tarvitaan ja sitä on kyettävä lisäämään taimikasvatuksen aikana.
  • Lämpö. Tätäkin on tarjottava. Viileässä ei oikein kasva.
  • Taimikasvatuksen aloitus suljetussa astiassa. Juuret tuntuvat karkaavan pohjan reiästä yllättävänkin äkkiä.
  • Koulinta tehtävä hieman suurempiin purkkeihin. Kehitystä jarruttavat vaiheet minimoitava. Turhat vaihdot rasittaa tainta kuin itseäkin.
  • Kunnolliset mukana kulkevat nimilaput. Mystisesti tulee aina sekaannuksia ja nimettömiä.
  • Kivivillan kastelu heti laimealla ravinneliuoksella. Alkuun tuli kasteltua pelkällä vedellä. Kivivillassa ei ole ravinteita. Esilannoitus suotavaa.
  • Lannoitus. Tässä on vielä ihmeteltävää.
  • Vesiviljelyssä ebb & flow:ssa kuivuvuus varmistettava. Veden poistuminen kourusta oli loppukesästä huonoa ja juuret makasivat märkinä.
  • Juuret pitävät lämpimästä. Juuret pois kylmästä, eikä kylmää kasteluvettä.
  • Ylikastelun päästävä pois purkin alta. Lavoille vesi jäi makaamaan, kuten jää alusastioille. Liikakastelu vältettävä tai ylimääräisen on päästävä pois.
  • Kasvihuoneen tuuletuksesta pitää huolehtia. Liika kosteus tuo homeen ja härmän herkästi syksyllä.
  • Suurempi purkki ei välttämättä ole parempi. Kasvi kuluttaa energiaa juurten kasvatukseen.
  • Puskia pitäisi latvoa enemmän. Tämän kanssa olen vielä ihan ulkona.
  • Kastemadot pois purkeista.

Tässä jotain, mitä tuli mieleen näin äkkiseltään. Nämä kokemukset tulivatkin hyvin pitkälti viime kauden aikaisista kasvatteluista.

Kuva taimista 2011. Nimilaput sekoilivat ja hävisivät tuolloin oikein urakalla. Lisäksi numerot olivat hankalia käytössä. ;)

4 kommenttia:

  1. Eipä tässä nyt muuta tule mieleen, kun että vuosi sitten opin muutaman kuukauden jälkeen, kuinka kastella Rahapuuta oikein. ;) Se nosti ainakin fiilikset hetkeksi pintaan: Jessss!

    VastaaPoista
  2. Parannukset ovat tietysti henkilökohtaisia muistiinpanoja; mitä jatkossa tehdään toisin. Jotkut niistä ovat kasvatustilasta riippuvaisia, kuten:
    # Juuret pitävät lämpimästä.
    Juuret eivät pidä kuumasta. Ne ovat maan alla viileämmässä kuin ilma. Ikkunalaudalla keväällä juuret voivat paistua, jos tummaan ruukkuun osuu aurinko pitkään.

    # Taimikasvatuksen aloitus suljetussa astiassa.
    Minä en tekisi mitään chilin kasvattelua suljetussa astiassa, mutta kai se huolellisille kastelijoille sopii. Siinä vaanii aina ylikastelun vaara. Juurten työntyminen ulos on hyvä merkki, että ruukkua pitäisi isontaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!

    Chilivaari, olet aivan oikeassa. Kuten kirjoitin nämä ovat pitkälti henkilökohtaisia juttuja. Joku muu vain voi saada tärpin jostakin asiasta, jota sitten pystyy hyödyntämään tai soveltamaan muuten.
    Esim. en ole kokenut lauttaidätystä omaksi jutukseni ja palasin tällä kaudella jälleen suoraan kasvualustassa idätykseen. Kummallakin on oma etunsa.

    Kuuma ja kylmyys on pahasta. Kun taimet isketään kylmään maahaan, kehitys jarruttuu kummasti. Tämä on tullut tomaatin kanssa huomattua ja nyt siihen tuli vahvistus parista Kauppapuutarhaliiton oppaasta. Meillä kasvihuone on maapohjainen ja se on kylmä. Tänä vuonna on tarkoitus tehdä tähän parannus. Samaten tuossa vesiviljelyssäkin säiliö on osittain maan pinnan alla, joka pitää veden melko viileänä. Todellisia lämpötiloja en ole mitannut, mutta näihin pitää kiinnittää jatkossa huomiota. Kun maa on kauden alussa 10°C ja myöhemminkin vielä 15°C, niin se on aika kaukana suositellusta. Juuristolämpötila on otettava myös huomioon lannoittamisen yhteydessä, koska alle 20°C lämpötilassa kaikki ravinteet eivät ole kasvin käytettävissä. Pahimmassa tapauksessa ravinteet sekoitetaan kylmään veteen ja tarjoillaan kylmään kasvualustaan.

    Tein kylvöt pohjareiällisiin kennostoihin. Osa juurista työntyi pitkälle ulos reiästä jo 10 vuorokauden jälkeen. Koulinnan yhteydessä osa näistä juurista vain katkesi paakun irroituksessa. Tämä juttu on vielä hakusessa, koska en ole oikein jogurtti purkkien kannattajakaan juuri mainitsemasi asian takia. Tämä vaatii vielä pohtimista ja ratkaisun hakemista monista vaihtoehdoista.

    VastaaPoista
  4. #Multaa tarpeeksi

    Ite laitoin vielä hengissä olevat chilit kasvamaan käytettyyn kukkamultaan, revin kultaköynnöksen pois ruukusta ja laitoin chiliä kasvamaan tilalle. On samat mullat vieläkin. Nykykasvatuksiin tosin laittanut lecasoraa joukkoon ja enempi pohjalle salaojitukseksi. Vaikkakin altakasteluruukkuja onkin niin silti tulee kasteltua päältä.

    #Siemenet aikaisemmin itämään

    Omasta mielestä ei oo koskaan väärää aikaa laittaa siemeniä itämään. Toki olosuhteet kuten valo pitää olla järjestettynä. En raaski heittämään pois chilejä joka syksy tai talvi sen takia että voisin uusia laittaa tulemaan. Tahtomattaan laji jalostuu kuitenkin. Kaverin isä muutti chilestä suomeen 70 luvulla tuoden Puta Madrea tullessaan ja sai niistä nykyään reilusti suurempia hedelmiä.

    #Taimiturpeen kuumennus ennen kylvöä

    Ei ole koskaan tuota tullut tehtyä. Olisi pitänyt. Tai olisi pitänyt olla laittamatta kaupan rucolaa kasvamaan ruukkuun. Sen jälkeen niitä on tullut riesaksi asti. Ostin turvenappeja ja perliittiä josko niillä saisi turvallisen pohjan taimille.

    #Liima-ansat

    Tilkka punkkua laakeaan astiaan ja vähän vettä. Tai mehua ja vettä + saippuaa tippa. Ja siltikin liima-ansoja tarvitsee...

    #Kunnolliset mukana kulkevat nimilaput

    Yleensä idätykset Pluggboxissa ja kun siemeniä laitan merkkaan paperille mitä mihinkin menee. Sen jälkeen teen siitä tietokoneella tiedoston Numberssilla, vähän kuin Excel, ja "lokeroin" kaikki paikat. Samaan tiedostoon sitten vähitellen merkkaan päivän kun tulee sirkkalehdet näkyviin niin tiedän syntymäpäivän. Nimitikun laitan sitten kun Pluggboxin poteroista muuttavat 140 mm ø Pauliinoihin.

    #Lannoitus

    Tuo asia on ollut itselläni hakusessa jo tovin. 2006/2007 ostin BioBizzin lannoitteita ja niitä on vieläkin kaapissa. Litran purkkeja pääasiassa joten on vähän vaille jääneet nuo kasvit. Tosin nyt on myös Puutarhan Kevät/Kesä/Syksy purkit ja tänä vuonna on tarkoitus oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa niitäkin käyttämään. Kasvualustaa en ole koskaan vaihtanut mitä nyt purkitettaessa suurempaan multaa tai turvetta lisännyt sekä lecasoraa. Vauvoille laitan vielä hieman juurrutushormonia nökäreen tietämättä onko siitä oikeasti jotain hyötyä. Ei se pahaksi ainakaan näytä olleen.

    #Ylikastelun päästävä pois purkin alta

    Kasvit yleensä tykkää siitä ettei vettä ole saatavilla. Toisinaan tosin en ehdi kastelemaan niitä tarvittavan usein joten rääkkään niitä hieman alussa, ei vettä vaikka turve vetäytyy pieneksi ruukussa. Ja ruukkuun lecasoraa reilusti pohjalle jotta voi kastella reilusti sen yli mitä pauliinoiden merkkitikku näyttää. Jos mulla ois maata mihin laittaa vaikka joku lavakaulus kasvimaaksi niin lecasoraa ja perliittiä multaan reippaasti. Ilmavaa, sitoo kosteutta jne.

    #Puskia pitäisi latvoa enemmän

    Oma tapa ollut että kun kasvi itse haarautuu, sitten ne alemmat lehdet pois vähitellen. Sieltä puskee kuitenkin uutta oksaa hangasta tilalle. Shokki siitä toki tulee mutta jos valoa on riittävästi niin tulee sitä oksaakin tilalle. Kissa tosin tumppasi kesällä Chocolate Fataliin 15 cm pätkäksi jossa ei ollut lehteäkään sen jälkeen. Oli perin pahoillaan siitä eikä mennyt parvekkeelle miltei viikkoon, kissa siis. Nyt se samainen kasvi puskee kolmea hyvää oksaa keittiön pöydällä ja tuotti syksyllä syötävääkin. Tosin oli niissä oksissa muutamat nuppineulat tuottamassa shokkia että kypsy nopeemmin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...