torstai 28. helmikuuta 2013

Sahanpurua kasvualustaksi

Törmäsin jonkin aikaa sitten kirjaan jossa mainittiin vähän erikoisimmasta kasvualustoista. Yksi näistä oli sahanpuru. Ajatus sahanpurusta jäi pyörimään päähän ja tutustuttuani kookokseen, ei sahanpuru tuntunut enää täysin utopistiselta. Käyttämäni sahanpuru on laadultaan sekalaista ja sisältää myös runsaasti kaarnaa. Viljo Puustjärvi kirjoittaa Kasvu ja kasvun hallinta kasvihuoneviljelyssä kirjassaan (s.119) juuri kaarnasta melko paljonkin. Kaarnasta on vähän tutkimustuloksia ja nekin ovat vielä ristiriitaisia. Kaarnan todennäköisesti sisältää kasveille haitallisia tanniineja, joista pääsee eroon kompostoimalla. Kaarnalla ei ole merkittävää ravinteiden pidätyskykyä ja se kuivahtaa helposti. Sahanpurussa oleva kaarna ei siis näyttäisi tuovan mitään hyvää lisäominaisuutta.

Nopeasti googlettaessa sahanpuru ei lopulta näyttänyt olevan niin erikoinen kasvualusta, mitä ensin saattoi olettaa. Oli miten oli, mutta tästä starttaa jälleen mielenkiintoinen kokeilu. Purple Bhut Jolokiat saavat jälleen toimia testikasveina.

IMG_1181
IMG_1186 IMG_1189

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että laitoit vinkin tuosta ehkä hieman tavanomaista erikoismmasta kasvualustasta. Kuvasta päätellen taimet tosi tanakan ja hyvän näköisiä.
    Hyviä ja aurinkoisia kasvattelupäiviä.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentista. Taimet ovat tässä juuri koulittuja turpeesta puruun. Hyvältä ne näyttävät vieläkin. Neljän päivän jälkeen.

    Laitoin testimielessä puru/kaarna/hiekkaseokseen ja ihan kaarnattomaankin puruun. Noista ja tästä varmasti myöhemmin lisää.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...