sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kirvoja ja Calypsoa

Kun kausi päättyy ja chilejä tuodaan kasvihuoneesta tai ulkoa sisälle, tulee mukana lähes väistämättä ei toivottuja tuholaisia. Kun olosuhteet muuttuvat, ne todennäköisesti muuttuvat suosiolliseksi kirvoille ja vihannespunkeille.

Kirvat ovat yleensä niitä joihin ensimmäisenä törmää talvetettavien chilien kanssa. Uinuvat kannat levittäytyvät räjähdysmäisesti pitkin kasvustoja ja puskia. Kauden loppupuolella kasvihuoneessa oli kirvoja ja käsittelyiden myötä sain niiden määrää radikaalisti vähennettyä. Koska kirvat eivät täysin hävinneet, oli kirvojen esiinmarssi sisällä enemmän kuin odotettu tapahtuma. Ja näinhän siinä kävikin. Kirvoja oli pian liiankin kanssa.

IMG_7262
IMG_7284
IMG_7286

Chilit ovat olleet hieman hajautetusti sisällä, joten kaikki kasvit eivät ole edes samassa huoneessa. Veranalla olleissa chileissä oli kirvoja jo kasvihuoneessa, joten kannan nousu oli vain ajan kysymys. Sisälle siirrettäessä noissa puskissa ei näkynyt mitään. Aikaa ei kulunut paljoakaan, kun kirvoja alkoi näkymään. Ensin yhdessä ja pian sitten toisessakin. Ja näinhän se menee, epidemia leviää puskasta toiseen, jos sitä ei pysäytä ajoissa. Nämä chilit tuli myrkytettyä ja tällä hetkellä kirvat näyttävät olevan kadonneet.

 

IMG_7269 Todellinen kirvayllätys koettiinkin toisaalla. Muutama talvetettava chili, joista kaiki lehdet olivat leikattu pois. Vaikka tyhjistä rungoista versosi aivan uusia lehtiä, ilmestyikin näihinkin kirvoja. Se mistä näitä kirvoja oikeastaan ilmestyi, onkin täysi yllätys. Ehkäpä ilman mukana, ehkäpä mullasta.






Oikealta. Veranalta Aji banana, yläkerrasta
Carolina reaper, Aji rojo ja toinen Carolina reaper.

 

Mutta mikäpä avuksi kirvoja vastaan. Kirvoja vastaan voi käydä sotaa monellakin tavalla. Kirvoja voi poistaa mekaanisesti tai kirvoja voi huuhtoa vaikkapa ihan pelkällä vedellä. Kirvoja voi suihkuttaa Tolua tai mäntysuopaa sisältävillä liuoksilla. Kirvoja voi suihkutella öljypitoisilla suihkeilla, kuten neem-öljyllä, Sruzitilla tai Carbon Kickillä. Näitä ruiskutuksia yhdistää se, että niiden pitää olla kattavia ja tarkasti tehtyjä. Usein ruiskutuksia tarvitaan useampia, jotta kirvakannat eivät ainoastaan pienene, vaan myös häviävät kokonaan. Öljyiset ruiskutukset voivat olla kasveille myös suuria stressitekijöitä. Näin varsinkin silloin kun olosuhteet ovat niille muutenkin epäsuotuisat, esim. valon vähyyden johdosta.

Kun tilanne on äitynyt pahaksi tai muut keinot eivät tunnu enää auttavan, on yksi vaihtoehto käyttää oikeita kasvinsuojeluaineita. Kasvinsuojeluaineita käytettäessä pitää aina muistaa, että aineet ovat oikeasti vahingollisia ja niitä pitää käyttää vain ohjeiden mukaan. Niitä pitää käyttää myös aina vain todettuun tarpeeseen, eikä vain varmuuden vuoksi. Kasvinsuojeluaine on myrkky, ei liuos jolla voisi pestä vaikkapa mattoa. Kasvinsuojeluaineilla on aina varoaika ja varoajat voivat poiketa kasvista ja olosuhteista riippuen. Jos olet epävarma, älä käytä. Tarvittaessa saat apua ja neuvoa kasvinsuojeluaineen valmistajalta, maahantuojalta tai muulta vastaavalta taholta. Valmistaja sanelee viime kädessä mitä ja miten ainetta saa tai voi käyttää.

Koska tilanne kirvojen kanssa oli todella paha, päädyin käyttämään Calypsoa.
Näin toimin talvetettavien chilien kanssa.

IMG_7288
Ennen toimenpiteitä multa kannattaa peittää kelmulla. Tämä siksi, että tällöin huuhtelussa käytetty vesi ei turhaan päädy kastelemaan multaa läpimäräksi, eikä tuholaisetkaan tipu mullan joukkoon, josta ne voisivat helposti palata kasviin.
IMG_7295-001
Koska kirvaepidemia oli tällä kertaa mittava, huuhdottiin kasvit ensin lämpimällä vedellä. Veden lämpö ei saa olla liian korkea, jotta kasvit eivät kärsi. Huuhdonnan jälkeen kasvustoja on hyvä hieman tarkkailla. Itse huomasin merkittävän vähenemisen kirvojen määrässä. Vesi oli huuhtonut pois lähes kaikki aikuiset kirvat. Suihkuttelun jälkeen kasvien annetaan kuivahtaa.

IMG_7311-001 IMG_7315
Kotitaloudessa  ei ole juurikaan montaa paikkaa jossa torjunta-aineen ruiskutuksen voisi tehdä kauden ulkopuolella. Tällöin lähes ainoaksi vaihtoehdoksi jää pesuhuone. Ennen ruiskutuksen aloittamista, levitä lattialle sanomalehtiä, jotta mahdolliset torjunta-aineen pisarat eivät päädy lattialle ja siitä viemäriin. Lattia pitää tällöin olla kuiva. Ruiskutus tehdään kuiviin kasveihin, joten niitä ei saa myrkyttää suoraan suihkutuksen jälkeen. Ruiskutus tehdään tasaisesti, mutta ei tippuvan märäksi. Ruiskutus kannattaa tehdä illalla, jolloin kasvit saavat jäädä paikoilleen torjunta-aineen kuivumiseen saakka. Myrkytyksen jälkeen huolehdi tuuletuksesta. Myrkytettyjen kasvien kanssa on hyvä ottaa huomioon lapset ja lemmikit. Merkitse kasvien myrkytyspäivä kasveihin ja huolehdi tarvittaessa eristyksestä.

 

Calypso
Kasvinsuojeluaineita on monia ja niillä voi olla monia käyttötarkoituksia ja käyttökohteita. Perushyvä kasvinsuojeluaine on Bayer A/S:n Calypso. Se on kolmivaikutteinen. Se torjuu kosketuksesta ja syömävaikutteisesti. Aine on myös systeeminen, jolloin lehtien läpi imeytynyt tehoaine kulkeutuu nestevirtauksien mukana koko kasviin. Näin ollen ruiskutuksen täydellinen onnistuminen ei ole ehto torjunnan onnistumiselle.

Tätä kasvinsuojeluainetta löytää monista hieman suuremmista marketeista valmiina suihkeena, aerosolina tai tiivisteenä. Kuluttajamarkkinoille suunnattu Calypson tehoaine on tiaklopridi ja se kuuluu kiisteltyihin neonikotinoidimyrkkyihin, jotka liitetään vahvasti mehiläiskuolemiin. Vaikka tuote on kohtalainen myrkyllistä mehiläisille ja muille maaniveljalkaisille,  saa Tukesilta löytyvän Myyntipäällyksen tekstin mukaan tuotetta saa silti käyttää puutarhassa. Rajoituksena tähän kuitenkin on, ettei kukkivia kasveja saa myrkyttää. Lisäksi aineelle löytyy suojavyöhykerajoituksia vesistöjen, talousvesikaivojen ja lähteiden suhteen. Tästä syystä Calypsoa ei saa käyttää vapaasti ulkotiloissa tai vesistöjen lähellä.

Provado Ultimate Bug Killer Ready To Use
Calypso ei ole Suomessa hyväksytty vihannesten tai kasvihuonekasvien kasvinsuojeluaineeksi. Samaa torjunta-ainetta myydään Euroopassa eri kauppanimellä, Provado Ultimate Bug Killer Ready To Use (Ready To Use= RTU). Se on on esim. Iso-Britanniassa hyväksytty myös vihannesten ja kasvihuonevihannesten kasvinsuojeluaineeksi. HUOM! Tätä ei pidä sekoittaa Suomessa myytävään Provadoon! Ne eivät ole samaa torjunta-ainetta. Provado Ultimate Bug Killer RTU ja täällä myytävän Calypso sprayn (kauppanimi: Hyönteissray) molempien tehoaine on tiaklopridi, jota on 0,15g/l.

Calypso SC 480
Markkinoilta löytyy myös Bernerin markkinoima ja  Bayerin valmistama Calypso SC 480 tiiviste, joka on suunnattu ammattikäyttöön. Niin ikään sekin sisältää myös tiaklopridia, joka ohjeen mukaisen käyttöliuoksen väkevyys sisältää myrkkyä 0,12-0,2g/l. Se mikä on yhteistä Suomessa myytävillä Calypsoilla, on se ettei niitä saa käyttää kasvihuonekasvien tuholaistorjuntaan.

Minor use  (Off label)
Palatakseni hieman ajassa taaksenpäin, löysin vanhan sähköpostin. Olin vuonna 2011 yhteydessä Schetelig Oy:seen, joka on Bayerin Calypson kuluttajatuotteen edusta Suomessa. Kysyin tuolloin Calypso sprayn käytöstä kirvojen torjuntaan chilistä. Sain pian vastauksen jossa kerrottiin ettei Calypsoa saa käyttää tähän tarkoitukseen. Perään todettiin, että samainen kasvinsuojeluaine on hyväksytty joissakin EU-maissa vihanneshedelmien kasvinsuojeluaineeksi. Omalla vastuulla käyttöä voi siis tällä perusteella kokeilla. Varoaikoihin ei osattu suoraan kommentoida, mutta niitä neuvottiin katsomaan Calypso SC 480:n ohjeesta, koska siinä oli sama vaikuttava aine. Tuolla valmisteella varoajat vaihtelivat 3-14 vuorokautta. Huomattavaa on, ettei ammattikäyttöön suunnattua Calypso SC 480:täkään oltu hyväksytty kasvinsuojeluaineeksi kasvihuonetuotannossa vihanneshedelmille, joista tässä yhteydessä voisi mainita tomaatin ja paprikan.

Vaikka kasvinsuojeluaineille on olemassa selkeä käyttökohde johon se on hyväksytty käytettäväksi, siitä voidaan poiketa niin sanotulla “minor use”  luvalla (aikaisemmin “off label”-lupa). Vaikka kyselyni aikaan Calypso SC 480:ta ei saanut käyttää esim. paprikalle, löytyi Bernerin Kasvinsuojeluoppaasta 2011-2012 jo tieto aineen off-label käytöstä. Tukesin sivuilta löytyy tällä hetkellä laajennetun käyttöalueen käyttöohje Calypso SC 480:lle , joka on voimassa tällä haavaa 31.12.2014 asti.

Laajennettu käyttöalue (off-label-hyväksyntä) kattaa mm. lehtikirvojen torjunnan tomaatilta, kurkulta ja paprikalta. Laajennetun käyttöalueen ohje ei poista käyttäjän vastuuta torjunta-aineen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista.

Laajennetun käyttöalueen käyttöohjeen taustalla ei ole vastaavanlaajuisia tehokkuustestejä kuin varsinaisessa rekisteröinnissä. Monet tekijät, kuten sää, kasvualusta, lajike, resistenssi, ruiskutustekniikka, ja käyttötapa voivat vaikuttaa tuotteen tehoon tai vaikutuksiin kasvustossa.

Varoaika
Vaikka Calypso SC 480:n off-label käyttöohjeessa mainitaan paprika, tomaatti ja kurkku, ei niille kuitenkaan anneta suoraan varoaikaa. Työhygieeninen varoaika on 24 tuntia, jos kasvusto on kuiva. Kasvinsuojeluaineen maksimi varoajat ovat 14 vuorokaudessa. Bayerin esitteessä kuluttajamarkkinoiden Calypsolle kerrotaan vaikutusajaksi 2-4 viikkoa. Tällöin rekisterissä olevan 14 vuorokauden maksimi ajan tuplaus varmuuden vuoksi ei ole ollenkaan liioiteltua.

Henkilökohtaisesti...
Henkilökohtaisesti en lähtisi käyttämään Calypsoa lainkaan jos kasvissa on satoa tai se kukkii. Lisäksi resistenssin ehkäisemiseksi tuotetta saa käyttää vain kaksi kertaa kauden aikana. Tällöin lähes ainoaksi käyttöajankohdaksi jääkin talvetuksen aloitus ja tällöinkin vain todettuun tarpeeseen. Toinen käyttökerta umpeutuu nopeasti, jos lisätorjunnalle on tarvetta. Tarvittaessa uusintaruiskutuksen voi suorittaa 10-14 vuorokauden päästä ensimmäisestä ruiskutuksesta.

Olen parina aikaisempana kautena käyttänyt Calypsoa juurikin talvetuksessa olevien chilien kirvojen torjuntaan. Hyvin tehtynä kerta ruiskutus riittää. Myrkytetyt ja myrkyttämättömät kasvit kannattaa pitää erillään, jotta mahdollisesti saastuneet kasvit eivät levitä tuholaisia jälleen kertaalleen myrkytettyihin. Huonosti tehty myrkytys millä tahansa menetelmällä avaa aina oven koko talven kestävälle taistelulle. Jos kirvakanta on pieni, suosittelen ehdottomasti ensin turvautumaan muihin torjuntamenetelmiin kuin systeemisiin myrkkyihin. Tällaisia voivat olla mekaaninen poisto tai suihkutus ja mäntysuoparuiskutus.

Tutustu aina torjunta-aineen käyttöohjeeseen ja myyntipäällyksen tekstiin. Käytä torjunta-aineita aina vain todettuun tarpeeseen, harkiten ja vain annettuja ohjeita noudattaen turvallisuutta unohtamatta.

 

Lähteet:

Tukes kasvinsuojelurekisteri:
Calypso sray, myyntipäällyksen teksti
Calypso tiiviste, myyntipäällyksen teksti
Calypso SC 480, myyntipäällyksen teksti
Calypso SC 480, minor use ohje

Schetelig
Calypso tiiviste, käyttöturvallisuustiedote
Bayer Kasvinsuojeluaineet
Bayer Garden Tuoteluettelo 2013 s.14, 18

Berner
Calypso SC 480, tuotesivu
Kasvinsuojeluopas 2011-2012 s. 61, 127, 141
Kasvinsuojeluopas 2013-2014 s. 65-66, 155
Calypso SC 480, käyttöturvallisuustiedoite

Bayern Garden UK
Provado Ultimate Bug Killer Ready to Use, tuotesivu
Provado Ultimate Bug Killer Ready to Use, tuote-etiketti
Provado Ultimate Bug Killer Ready to Use,käyttöturvallisuustiedoite

3 kommenttia:

  1. Olipa kattava paketti asiasta, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Komiaa settiä taas Tunarilta =)

    VastaaPoista
  3. Bayerin Calypso tiivisteen myynti loppuu kesäkuussa. Näin kertoo Tukes.
    Tuotteen myynti loppuu 30.6.2015 ja käyttöä saa jatkaa vielä tämän vuoden loppuun saakka.
    http://www.tukes.fi/Tiedostot/Kemikaalituotteet/kasvinsuojeluaineet/Poistetut_ja_poistettavat_2015_270215_FI_SV.pdf (sivu 6)

    Kieltolistalta ei kuitenkaan löydy heti valmista Calypsoa, joten sen myyti jatkuu. Provadon tavoin voisin ounastella, että Calypson vaikuttava aine tiaklopridi muuttuu joksikin toiseksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...