lauantai 11. tammikuuta 2014

Chilitunarin Suuri multatesti - Alkusanat

IMG_7750

Kevät tulee ja niin tulee myös kylvöt. Moni kasvi täytyy kylvää paljon aikaisemmin kuin avomaalle tai edes kasvihuoneeseen on asiaa. Aikaisemmat kylvöt tehdään vuoden vaihteessa ja jopa tätä ennemmin. Kylvöjen sesonkiaika alkaa kaupoissa… usein liian myöhään. Aikaisemmat aloittajat joutuvat tekemään ensimmäiset kylvöt mihin sattuu, jos kylvöihin ei ole osannut varautua ennen markettien ja vihermyymälöiden viherpihojen sulkeutumista syksyllä. Ei oota kaupitellaan pitkälle keväälle ja multasäkin löytyminen voi olla joskus tuskallisen vaikeaa sesongin ulkopuolella.

Kylvöjen ja taimien kasvuun lähteminen on yksi tärkeimpiä tapahtumia kasvin elinkaaressa. Heikko tai heikosti kehittyvä taimi ei yleensä kiri kasvuaan ja heikosta taimesta kehittyy heikko kasvi. Kasvualusta näyttelee merkittävää roolia taimen kasvussa, joka näkyy vahvana ja hyväjuurisena taimena.

Ja mitenhän se kasvualusta sitten vaikuttaa? Tätä on juuri tarkoitus testata ja ihmetellä. Olen pitkään haaveillut eri kasvualustoista ja olen suuresti palanut halua tutkia niitä, ainakin jossakin muodossa. Tässä välissä on pakko esittää suuri kiitos jälleenmyyjille, edustajille sekä valmistajille, jotka ovat osoittaneet tukensa tälle testille. Testi ei tasoltaan ole mikään erityisen tieteellinen, mutta se kuvastaa varsin hyvin juuri niitä olosuhteita joita monen kotikasvatukset myös ovat. Testiympäristöä on koitettu vakioida, jotta olosuhteet pysyvät tunnettuina ja tasaisina, jolloin testi on vaikkapa mahdollista suorittaa uudestaan jossakin muualla. Vakioitutila myös antaa jokaiselle testiin osallistuvalle kasvualustalle samanlaiset olosuhteet.

Ja sitten hieman testistä…
Testissä on tarkoitus testata itävyyttä ja taimien kehittymistä koulintakokoon saakka. Varsinaista voittajaa testillä ei ole tarkoitus hakea, vaan enemminkin yrittää löytää eroavaisuuksia kasvualustojen väliltä. Jotta testi ei jonkun kasvualustan osalta kaadu itämättömiin siemeniin, testi aloitetaan samantasoisilla esi-idätetyillä testisiemenillä. Koska tämä on chiliblogi, idätettävät siemenet ovat suomalaista jalostusperää olevaa Aji Fantasya (C. Baccatum). Yksi taimi ei kerro mitään, joten yhdelle kasvualustalle on varattu 6 idätysruutua. Yhden ruudun koko on n.2dl. Hieman isommalla ruutukoolla saadaan koulintavaiheen tarpeellisuutta hieman venytettyä ja testiä sitä kautta pidemmäksi. Lannoitetut kasvualustat otetaan käyttöön sellaisenaan, mutta lannoittamattomat lannoitetaan 2mS/cm lannoitevedellä. Kasvatusruudukon rivi arvotaan (sekoitettu, sattumanvarainen) kasvatusalustalle. Lämpötila on vakioitu 26-29°C:n väliin ja 7000lx:n led-valaisua annetaan taimille 14h vuorokaudessa. Kosteutta ei ole automatisoitu, mutta se on tarkoitus ylläpitää mekaanisti 50-80% Rh:n tasolla. Testi päättyy kun taimien katsotaan olevan suurimmalta osin koulintakokoisia. Testiä ei ole tämän jälkeen näillä näkymin tarkoitus jatkaa resurssien puutteen takia.

Säkit ja harkot ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tarkoitettu irtokäyttöön, mutta  **Kekkilän Viljelylevyt, Elolevy ja CocoStarin Coconut Slab sekä Biolanin Yrttimaa ovat tarkoitettuja käytettäväksi pussissaan viljelyalustana. Näiden alustojen toimivuutta on tarkoitus kokeilla tästä testistä irrallaan myöhemmin kaudella niiden ammattipohjaisen käyttösuuntauksen takia alkuperäisessä käyttömuodossaan. Lisäksi pitkin kautta tutustutaan tuotteisiin hieman tarkemmin ja yritän kasata niistä myös pientä tietokantaa lukijoiden iloksi.

Testattavat kasvualustat:
Multa ja turve:

1 Aurinko – Turvemulta
2 Aurinko – Puutarhamulta
3 Belinda – Kukkamulta
4 BioCanna – Bio Terra Plus
5 Biolan – Kylvö- ja Taimimulta*
6 Biolan – Multa Kesäkukille
7 Biolan – Musta Multa
8 Biolan – Puutarhan Turvemulta
9 Biolan – Yrttimaa
10 Canna – Terra Professional
11 Canna – Terra Seed Mix*
12 GreenCare – Kasvuturve
13 Kekkilä – 326 Elolevy 100x26x13**
14 Kekkilä – 337 Vihanneslevy 100x20x13 & 375 Vihanneslevy 60x20x13**
15 Kekkilä – Kesäkukkamulta
16 Kekkilä – Kukkamulta
17 Kekkilä – Kylvömulta*
18 Kekkilä – Luonnonturve
19 Kekkilä – White 620 pH 6,0
20 Tarhurin – Puutarhamulta

*Mullista ja turpeista Biolanin Kylvö- ja Taimimulta, Cannan Terra Seed Mix ja Kekkilän Kylvömulta edustavat nimensä mukaisesti juuri kylvöihin suunnattuja tuotteita.

Kookos:

21 Bio Nova – Coco Brick
22 Canna – Coco Professional Plus
23 CocoStar – Coconut Coir Bales
24 CocoStar – Coconut Slab**
25 Jiffy – Jiffy-7C
26 Ikea – Kokosnöt***

***Ikean Kokosnöt kookoksen myynti lopetettiin Suomessa 2013 huhtikuussa. Kyseinen tuote on ostettu Ruotsin Ikeasta, jossa tuotetta on edelleen myynnissä.

Sekoitukset:

27 50% Canna Terra seedmix 50% Canna Terra Professional
28 95% Kekkilä White 620 pH 6,0 5% Perliitti
29 47% Kekkilä Luonnonturve 47% Canna Coco Professional Plus 5% Perliitti
30 33% Kekkilä White 620 pH 6,0 33% CocoStar Coir Bales
33% Biolan - Yrttimaa
(31) 50% Canna Terra Professional 50% Canna Coco Professional Plus

Jokaisella sekoitteella on jokin lähtökohtainen ajatus kasvualustan parantamiselle. Viimeiselle sekoitukselle ei ole tarjolla kuin kaksi ruutua, joten se on mukana vain lisämielenkiinnosta.

IMG_7765 IMG_7770 IMG_7781 IMG_7783
IMG_7787 IMG_7790 IMG_7797 IMG_7800
IMG_7806 IMG_7809 IMG_7815 IMG_7818
IMG_7823 IMG_7829 IMG_7836 IMG_7841
IMG_7846 IMG_7871 IMG_7875 IMG_7882
IMG_7857 IMG_7858 IMG_7862 IMG_7866
IMG_7849-001 IMG_7776 IMG_7778  

IMG_7893
“Testikammio”
IMG_7887
Siemenet ovat lämpimässä paikassa vedessä esi-idätyksessä.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen projekti. jään seuraamaan tuloksia mielenkiinnolla.
    Antoisaa kasvukautta!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!
    Siemeniä pitäisi olla pian niin paljon itäneenä, että saadaan jokaiseen ruutuun samassa tasossa olevat itäneet siemenet. Mielenkiintoista tämä toisiaan on, on ollut todella hienoa nähdä ja hieman jo tutustuakkin hyvin moniin kasvualustoihin ja samalla huomata niiden erilaisuuksia. :)

    VastaaPoista
  3. Pahus sentään. Greencaren Kasvuturve oli kokonaan unohtunut kuvista. Nyt se on päivitetty sinne. Pahoitteluni.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...