perjantai 24. tammikuuta 2014

Toinen setti itämään

Vihdoinkin sain toisen erän siemeniä idätykseen. Toinen setti sisälsi nopeampia lajikkeita, mutta se myös sisälsi lajikkeita jotka olivat jääneet itämättä ensimmäisestä setistä. Pubescensien suhteen ollaan pahasti myöhässä, mutta todellisuudessa olisin halunnut laittaa tämän setin itämään jo paljon aikaisemmin. Pubescensien suhteen en ole pettynyt, koska me eivät ole juurikaan menestyneet ja ne ovat lähinnä vain kokeiluluontoisesti mukana.

Idätykset menevät nyt hieman eri kaavalla kuin aikaisemmin. Idätysboxini ei ole mikään järin hyvä ratkaisu ja siitä kertoo se, että yritän tehdä koulinnat mahdollisimman nopeasti. Elvyttävänä toimena. Taimet kärsivät siellä. Niistä tulee kalpeita, honteloita, lehdet ovat käpristyneet ja itävyyskin on heikko.

Chiliharrastukseni näyttää olevan jatkuvasti yhtä suurta hyppyä tuntemattomaan. Nyt jätin kylmälaukun sikseen ja yritin keksiä jälleen uutta. Ajankohta ei ole hyvä uusille kokeiluille ja vielä akuuteilla siemenillä. Otin nyt käyttöön akvaarion, joka löytyi taannoin hylättynä lasinkeräyspisteen takaa. Ledit eivät vaikuttaneet antavan tarpeeksi lämpöä akvaarioon, joten se piti sijoittaa lämpimään paikkaan. Tuo paikka on nyt entinen takkahuone, jossa kamina pitää talvisin yllä hyvää lämpöä. Paras olisi ollut saada lämpömatto taimiruukkujen alle, mutta tähän hätään ei sellaista ehtinyt löytyä. Tarvittavan kokoinen olisi muutoinkin maksanut huomattavasti plus sillekin olisi tarvittu jälleen termostaatti. Vesisängyn lämmitin olisi myös yksi vaihtoehto ja sellaisen voisi jopa löytää helposti käytettynä.

Tällä kertaa tein kylvöt hieman suurempiin kennoihin mitä viimeksi. Toivon, että tämä koko olisi chilin taimelle parempi ja kehitys olisi positiivisempi kuin kituva ja kärsivä. Vaihdoin myös käytetyn valkoisen ledivalon, koska minulla on sen suhteen epäilyksiä, joskin vahvistamattomia. Kasvualustana käytin Kekkilän White 620 pH6,0 turvetta, johon sekoitin perliittiä. Koska kuumentamaton multa loppui kesken, täytin yhden kennon Cannan Professional Plus kookoskuidulla. Tähänkin sekoitin perliittiä. Jotta kasvualustan kuohkeus ei kärsisi, suoritin kastelun paineruiskulla. Siemeniä kylvin ruutuun 1-4:ään, koska itävyyksien kanssa on ollut ongelmia ja tällä sain ruutumäärää samalla hieman pienemmäksi. Jos ruudusta itää enemmän siemeniä, poistellaan sitten heikompia pois. Myös paprikat meni nyt idätykseen, vaikka viime vuonnakin paprikat ehtivät hyvin satoamaan 2 kuukautta myöhäisemmällä startilla.

Nyt itämään meni: Keltainen paprika, Ramiro-paprika, Californian Wonder-paprika, Aji Fantasy, Lemon Drop*, Jalapeno TAM mild, Sili-A-Top*, Aji Escabeche*, Aji Golden*, Ecuadorian Red Pepper For Hell*, El Oro de Ecuador*, Mini Rocoto*, Peruviano Arancio*, Rocoto Manzano Orange*, Trepadeira do Werner*, Turbo Pube Red*
*uusi yritys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...