sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Multatestin loppunäkymät

Multatesti loppui 2.3. taimien kasvatuksen osalta. Kaikkiaan testi kesti 32 päivää koulinnasta ja 41 päivää kylvöstä. Koe oli mielestäni erittäin antoisa ja täytti tavoitteet paremmin mitä etukäteen uskalsin edes toivoa. 4000 kelvinin valkoiset ledivalot tuottivat hyviä taimia 6500-7000 luxin valolla, jota etukäteen pelkäsin testin heikoimmaksi lenkiksi. Testi oli jopa niin onnistunut, etten ole koskaan aikaisemmin saanut kasvatettua näin hyviä taimia.
Multatestinloppunakymat
Yllätyksiä tuli vastaan muutamia, joista toiset ovat positiivisia ja toiset vähemmän positiivisia. Vähemmän positiivisena voisin pitää muutaman oman ennakkosuosikin heikkoa tulosta. Kekkilän White 620 pH 6,0, Biolan Yrttimaa ja Canna Coco Professional eivät pärjänneet loisteliaasti, kuten ennakkoon uskoin. Kahden ensimmäisen syynä saattoi olla huono varastointi, jonka johdosta ravinteet olivat huuhtoutuneet sadeveden mukana jo kaupan viherpihalle. Cannan Coco Professionalin ongelma saattoi taas olla matala lähtöravinteiden taso, josta johtuen tuote olisi tarvinnutkin alkulannoituksen, vaikka tuotteen piti olla heti käyttövalmista. Nämä asiat varmistunevat myöhemmin tehtävässä tarkemmissa tuotekohtaisessa tarkasteluissa.
Positiivisiin yllätyksiin voitaisiin lukea Biolanin Mustamulta, joka yleisen tietämyksen mukaan ei sovi taimille, chileistä puhumattakaan. Tämä myytti osoittautui hieman vääräksi. Belindan Kukkamullan luokittelin tavalliseksi mustaksi mullaksi, mutta sen rakenne osoittautui tavallista ilmavammaksi ja taimet lähtivät siinä hyvin kasvuun. Ikea Kokosnöt oli myös yllättäjä ja veti ravinnerikkaalla alkusisällöllään aluksi pitkän kaulan muihin.
Mielenkiintoisia uutuuksia olivat Jiffyn pelletit, jotka osoittautuivat erinomaisiksi ja helpoiksi. Myös kookos- ja turvelevyt olivat hyvin tavallisuudesta poikkeavia tuotteita. Levyistä otin materiaalia testiin, mutta levyistä tullaan kuulemaan lisää myöhemmin kaudella ihan oikeassa käytössä.
Testin parhain anti on varmasti se, että jokaisella kasvualustalla näyttää tulevan ihan hyväksyttävä tulos, kunhan olosuhteet ovat kunnossa. Aloitus oli monella alustalla vaisu, mutta ensimmäisen typpilannoituksen jälkeen alkoi selkeä kasvu. 1,8mS/cm kalsiumnitraattia annettiin muutamia kertoja ruiskulla suoraan kasvualustaan ja joka kerralla vuorokauden kasvu oli helposti huomattavissa. Tällä lähtivät kasvuun myös hiljaisempaa tahtia kasvaneet taimet. Loppua kohden erot tasoittuivatkin.
Suurimpiin menestyjiin, mutta samalla suurimpiin kärsijöihin voisi laskea Jiffyn pelletit. Ne spurttasivat hienosti ja taimet kasvoivat niissä kohisten… tiettyyn rajaan asti. Tämän jälkeen kehitys hidastui ja Jiffyn pelletissä kasvaneet taimet jäivät muiden varjoon. Syy tähän oli selvä, Jiffyn juuritila oli selkeästi muita pienempi. Myös Ikean Kokosnöt aloitti vauhdikkaasti, mutta alkuravinteiden loputtua kasvu taantui ja taimet jäivät muiden jalkoihin. Syille ja seurauksille löytyy ehkä myöhemmässä tarkastelussa.
Omaksi suosikiksi tässä nousivat seuraavat tuotteet: Jiffy – Jiffy 7C, Ikea – Kokosnöt, Biolan -Kylvö- ja Taimimulta, CocoStar – Slab ja Bale, Kekkilä - Elolevy, Biolan - Puutarhan Turvemulta, Belinda - Kukkamulta, Kekkilä – Kesäkukkamulta. Tähän voisi luetella vielä pari tuotetta mutta sittenhän lista sisältääkin jo kaikki tuotteet. Sekoitettujen tuotteiden osalta ei syntynyt mitään ylitse muiden olevaa kasvualustaa. Vertailtaessa sekoitettuja tuotteita saman materiaalin sekoittamattomiin, oli tulos lähes sama.
Omiin taimikasvatuksiin tämä testi teki varmasti muutoksen. Onhan tämä ollut yksi osa-alueita jota en ole aiemmin hallinnut. Materiaalia kuluu taimikasvatuksiin kuitenkin melkoisen vähän, joten tuotteen hinnalla ja pakkaustavalla ei ole tässä kohtaa suurtakaan merkitystä.
Taimien päätöskuvissa nyt myös mukana juuristot. Viimeistä kastelua lykättiin sen verran, että suurin kosteus haihtui juuripaakuista Tällöin kasvualustan kiinteyttä ja juurien sitovuutta kasvualustaan on helpompi arvioida. Normaalisti taimia uudelleen ruukuttaessa paakkujen kannattaa olla hieman kosteat. Hyvällä juuristolla on suuri vaikutus kun taimet siirretään isompiin purkkeihin, jolloin kasvu jatkuu jatkossakin hyvänä ilman turhia viivästyksiä. Kekkilän Luonnonturve piti alustavasti jättää pois loppukuvista, mutta kuullessani tarinan siitä, että sitä oli tarjottu viheripihalta taimikasvatuksiin, päätinkin ottaa sen mukaan. Se kun ei sovi ilman lannoitusta ja kalkitusta taimimullaksi chileille ja harva peruskotipuutarhuri tuskin osaa tehdä nämä toimenpiteet. Ennen kylvöjä tai muuta käyttö onkin hyvä lukaista säkin takaa käyttöohjeet, jotta vältyttäisiin ikäviltä yllätyksiltä.
Koska jokainen kasvattelee (lämpö, valo, kastelu) taimensa hieman eri tavalla, suosittelen rohkeasti kokeilemaan eri tuotteita, jolloin juuri itselle paras taimikasvatusalusta erottuu varmasti edukseen.
Järjestykset aakkosellisen järjestyksen mukaan. Jaot tehty tuotenimien perusteella.
Siemen- ja kylvömullat:
Biolan - Kylvö- ja Taimimulta
IMG_8383 IMG_4941
IMG_0339


Canna – Terra Seed Mix
IMG_8412 IMG_4971
IMG_0407


Kekkilä – Kylvömulta
IMG_8390 IMG_4946
IMG_0353



Mullat:
Aurinko – Puutarhamulta
IMG_8388 IMG_4945
IMG_0347


Belinda – Kukkamulta
IMG_8437 IMG_4996
IMG_0474


Kekkilä – Kesäkukkamulta
IMG_8416 IMG_4974
IMG_0416


Kekkilä – Kukkamulta
IMG_8438 IMG_4999
IMG_0480


Biolan – Multa Kesäkukille
IMG_8399 IMG_4957
IMG_0373


Biolan – Musta Multa
IMG_8435 IMG_4994
IMG_0464


Biolan – Yrttimaa
IMG_8402 IMG_4960
IMG_0382


Canna – Terra Professional
IMG_8404 IMG_4963
IMG_0388


Tarhurin – Puutarhamulta
IMG_8427 IMG_4985
IMG_0445




Turvemullat:
Aurinko – Turvemulta
IMG_8411 IMG_4969
IMG_0403


BioCanna – Bio Terra Plus
IMG_8393 IMG_4951
IMG_0358


Biolan – Puutarhan Turvemulta
IMG_8433 IMG_4992
IMG_0459



Turpeet:
GreenCare – Kasvuturve
IMG_8420 IMG_4980
IMG_0426


Kekkilä – 326 Elolevy 100x26x13
IMG_8401 IMG_4958
IMG_0378 IMG_7858


Kekkilä – 337 Vihanneslevy 100x20x13
Kekkilä – 375 Vihanneslevy 60x20x13
IMG_8424 IMG_4984
IMG_0439 IMG_7857IMG_7866


Kekkilä – Luonnonturve
IMG_8391 IMG_4948


Kekkilä – White 620 pH 6,0
IMG_8415 IMG_4972
IMG_0413




Kookokset:
Bio Nova – Coco Brick
IMG_8385 IMG_4943
IMG_0342 IMG_7776


Canna – Coco Professional Plus
IMG_8428 IMG_4987
IMG_0449


CocoStar – Coconut Coir Bales
IMG_8394 IMG_4953
IMG_0364


CocoStar – Coconut Slab
IMG_8380 IMG_4937
IMG_0333 IMG_7862


Jiffy – Jiffy-7C
IMG_8381 IMG_4939
IMG_0336 IMG_7778

Ikea – Kokosnöt
IMG_8406 IMG_4964
IMG_0392


Omat sekoitukset:
50% Canna Terra seedmix / 50% Canna Terra Professional
IMG_8422 IMG_4982
IMG_0433


95% Kekkilä White 620 pH 6,0 / 5% Perliitti
IMG_8430 IMG_4989
IMG_0455


47% Kekkilä Luonnonturve / 47% Canna Coco Professional Plus / 5% Perliitti
IMG_8408 IMG_4966
IMG_0397


33% Kekkilä White 620 pH 6,0 / 33% CocoStar Coir Bales / 33% Biolan - Yrttimaa
IMG_8418 IMG_4976
IMG_0422


50% Canna Terra Professional / 50% Canna Coco Professional Plus
IMG_8396 IMG_4954
IMG_0367


Testi oli omasta mielestä erittäin mielenkiintoinen. Toisaaltaan se oli todella raskas ja sen ympärillä kului uskomattomia tuntimääriä suoraan ja välillisesti. Toivottavasti testi antoi näkemyksiä eri multaan verrattaviin kasvualustoihin. Markkinoilla tuskin on huonoja kasvualustoja, mutta kysymys on ehkä enemmän siitä kuinka tavallinen käyttäjä osaa niitä käyttää. Käytön helppous nouseekin tärkeään rooliin kun kasvualustan hoidosta ei haluta taakkaa. Siinä missä helpot alustat vaativat kevyttä kastelua kerran-kaksi viikossa, pitääkin vaikeaa kastella joka päivä. Kookoksen ja tiiviin mullan ero on suuri. Multaa täytyy osata käyttää, siinä missä kookos on työläs ilman automaattiasia järjestelmiä. Näiden lisäksi kuvioihin tulee ravinteet, joita kasvi käyttää jos on valoa. Valmistajilta voi kysyä neuvoja, mutta olen itse huomannut vastauksen saamisen todella vaikeaksi. Tämän takia asioihin kannattaa tutustua itse niin paljon kuin se tuntuu tarpeelliselta.
Ostettaessa tärkeitä kasvualustoja, tarkastakaa tuotteen laatu päälisin puolin. Jos säkki on suhteettoman painava, se on todennäköisesti kastunut. Jos säkki on virttynyt  edes joltakin sivulta, on se todennäköisesti vanha ja sen koostumus on muuttunut. Esim. märkä turve muuttuu vuoden aikana lähes mullaksi. Hyvin varastoitu on askel kohti onnistumista. Vaikka multa on vain multaa, on sekin hyvä ostaa tuoreena ja ilmavana.
Multatestin artikkelit:
Chilitunarin suuri multatesti – Alkusanat 11.1.2014
Multatesti viivästyy 20.1.2014
Multatesti oikeasti käyntiin 30.1.2014
Multatesti vauhdilla alkuun 2.2.2014
Multatestissä jo eroja 12.2.2014
Multatestin taimet yhdessä ja erikseen 21.2.2014
- Multatestin loppunäkymät 9.3.2014
Paluu multatestiin 28.12.2014

5 kommenttia:

  1. Kiitos kiinnostavasta testistä ja sen raportoinnista. Kasvualustalla on tosiaan merkitystä, se olen tänä keväänä omissa kylvöksissäni saanut tuntea, kun vaihdoin vanhan tutun toiseen merkkiin. Jos joku asia toimii hyvin, sitä ei kannata lähteä muuttamaan mihinkään suuntaan...

    Mutta siis, tästä saa hyvää tietoa ensi vuoden chilikylvöihin ja taimikasvatukseen. Kiitos vielä, ja hyvää jatkokasvua komeille taimillesi!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentista, joku siis vielä lukee tätäkin blogia. :)

    Kyllä kasvualustoilla on eroja. Testin oli ainakin itselle tietoa lisäävä. Vanhassa vara parempi, mutta uusiakin voi rinnalla kokeilla. Olen aina pitänyt siemenmultia vähäravinteisina. Osa tätä onkin ja osa ei. Kasvualusta voimakkuudella ei näytä olevan mitään vaikutusta muuta kuin, että taimet kasvavat nopeammin ja isommiksi jos alusta on voimakas. Myytti siittä, että voimakas multa polttaa siemenet ei siis pidä paikkaansa ainakaan chilin kohdalla koska osa "kovista" on voimattomampia kuin taimimullat. Säkkien tietoja kannattaa katsella ja sitä kautta tehdä hieman vertailua.

    VastaaPoista
  3. Melko isoja eroja noissa paakuissa, etenkin kookokset yllättävät erittäin positiivisesti. Mullat eivät näy pärjäävän juuri juurikasvussaan, mikä ei yllättänyt ollenkaan. Anteeksi, kun ei aikaisemmin tullut vastattua, oli mielessä kyllä, mutta aika juoksee ja ukko yrittää pysyä rinnalla. :D Hieno testi kaikkiaan. :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiitos hyvästä ja varsin laadukkaasta testistä! Olisin ollut kovin kiinnostunut mikä oli biolanin mustan mullan valmistusvuosi. Se Näyttää aika paljon vaikuttavan siihen, kuinka multa toimii. Mullan ravinteethan ovat jo aika vähissä 2-3 vuotta sitten pussitetussa tavarassa, joten ei ole enää liian voimakasta chilille. Olisi kiva kuulla kuinka jatko onnistui noilla tuotteilla, miltä sato nyt näyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Mustan mullan pussi on mennyt nyt jo roskiin, joten päivämäärää ei voi tarkistaa, jollei sitten satu näkymään jossakin kuva-arkistossani. Harvemmin noissa on edes selkeästi ymmärrettävää koodausta. Mielessä kävikin, että olisin ottanut ylös eräkoodeja, mutta harvasta sellainen löytyi ja moni oli selittämättämättömiä numero-kirjainsarjoja.

      Pussi itsessään on ostettu loppuvuodesta 2013, mutta sehän ei takaa kaupan myyvän tuoretta. Pussithan makaavat kaupoissa usein luokattoman pitkään ja ala-arvoisissa oloissa. Mustan mullan kova vahvuus ei varmasti ole mikään suurin tekijä, koska jokunen taimimultakin oli mielestäni vahvempaa. Iso ja runsas kasvu vaatii paljon voimaa ja annettiinhan taimitestin aikanakin lannoitusta jo aktiivisesti. Heti kun valoa on tarjolla, chilejä kannattaa lannoittaa. Multien tarkempi käyminen ja esitely on edelleen tekemättä hillittömien kiireiden takia.

      Jatko on näillä mennyt hyvin. Satoa ei toki ole vielä kertynyt yhtään. Resurssien puutteen takia multatesti loppui tähän taimiosuuteen. Kotipuutarhassa kun olisi ollut mahdotonta kasvattaa tälläistä määrää taimia, suuremmista kasveista puhumattakaan. Eri multiakin olisi pitänyt ostaa suurempia määriä kuin nyt. Testi antoi ainakin itselleni paljon taimivaiheesta, joka on ollut kaikkein vaikein ja hankalin osuus ainakin itselläni. Parhaat taimet jatkoivat eloaan. Osa jaettiin tuttaville ja meidän kaikki Aji Fantasyt ovat tästä testistä lähtöisin. Hyvin alkanut kasvaminen antoi hyvän pohjan kunnollisille taimille. Kausi on myöhäisestä aloituksesta (hyvin pitkälti tämän testin syytä) huolimatta erittäin hyvällä mallilla ja Aji Fantasyt kukkivat runsaasti ja ompa tuolla melkoinen määrä hedelmien alkujakin. Tuoreimpia kuvia löytää blogin FB-sivuilta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...