lauantai 29. maaliskuuta 2014

Piha & Puutarha 2014

Kevään aloittavia perinteisiä puutarhamessuja vietetään Turussa maaliskuun lopulla. Samaan aikaan, 28.3. - 30.3.2014, messukeskuksessa järjestetään myös Perinnekoti messut. Messut kiinnostivat jälleen välivuoden jälkeen ja niiden tarjontaa lähdettiin tarkastelemaan kahden puutarhasta kiinnostuneen sukupolven voimin.

Ensivaikutelma oli positiivinen ja odottava, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen tunnelma oli hieman vaisu. Tuttuja ja tuntemattomia esittelijöitä oli saapunut kauempaakin, mutta varsinaista katseenkääntäjää ei pieni ryhmämme tavoittanut. Näytteilleasettajia oli jälleen runsaanjoukoin, vaikka väljyyttä oli paikoitellen huomattavasti. Ja olihan tuo D-halli kokonaan käyttämättä. Ensimmäisen kierroksen summaus oli, että eipä täällä ole paljoa puutarha-alan yrityksiä esittelemässä ja myymässä tuotteitaan. “Krääsän” myyjiä oli paljon ja messut tuntuvatkin olevan enemmän markkinahenkiset kuin messut. Erona toki hinnakas pääsylippu. Edelliskertaisiin messuihin verrattuna kaksi samaan aikaan järjestettyä messua tuntuivat olevan sekoitettu halleihin ja selkeää aiheen messualuetta ei havaittu. Väkeä ei tällä kertaa ollut liiaksi asti ja liikkuminen oli helppoa, joka usein on väentäyteisten messujen ikävä puoli.

A-hallin koristeelliset istutukset olivat jälleen erittäin hienot, vaikka mitään edellisvuoden kaltaista massiivista paikalle ei oltukaan rakennettu. Messut olivat taas tässä ja seuraavat jäävät jälleen hyvin todennäköisesti väliin. Tarjonta ei vastannut kummankaan sukupolven odotuksia ja messujen anti jäi omalta osalta vaisuksi. Suurten suomalaisten puutarhatuotteiden brändien poissaolo jaksoi jälleen ihmetyttää, ilmeisesti niillä panostus on seuraavalla viikolla järjestettävissä pääkaupungin messuissa. Mitään ideoita tai ostoksia ei mukaan tarttunut lainkaan. Aivan tyhjin käsin messuilta ei kuitenkaan lähdetty, koska Pavunvarsi jakoi messuvieraille erittäin laadukkaan oloisia Nelsonin puutarhakäsineitä.

IMG_8579

 

Kuvakavalkadi messuilta:

IMG_8536 IMG_8540
IMG_8557 IMG_8555
IMG_8542 IMG_8551
IMG_8567 IMG_8543
IMG_8577 IMG_8569
IMG_8558 IMG_8562
IMG_8563 IMG_8564
IMG_8561 IMG_8546
IMG_8570 IMG_8571
IMG_8547 IMG_8573

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...