maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ekat chilit kasvihuoneeseen

20140322_074944-002

Vaikka päivät ovat olleet kasvihuoneessa pitkään jo lämpimiä, on yölliset pakkaset viivästyttäneet kasvihuoneen käyttöönottoa. Kasvihuoneessa on lämmönlähteenä puukamina, mutta sen teho on kuitenkin rajallinen, varsinkaan kun kukaan ei ala yöllä ramppaamaan tunnin välein puita lisäämään. Illan ja alku yön viimeiset lämmöt hiipuvat aamuyön sarastaessa ja jääden 10 astetta ulkolämpötilaa ylemmäs. Kuusi tuntia ilman aktiivista lämmitystä on aika hyvin ja tässä auttaa täksi kaudeksi parannettu lämmöneristys. Kaksinkertainen muovi 10cm:n ilmavälillä ja sisäpuolella on vielä yksinkertainen hallaharso löyhästi kiinnitettynä. Jos yönlämpötila näyttä painuvan turhan alas, on varalla vielä hätä apuna sähkölämmitin. Pelkästään sähköllä kasvihuoneen lämmittäminen tulisi kuitenkin kohtuuttoman kalliiksi, varsinkin kun kyse on kotitarveviljelystä.

 

IMG_9000
Kolme Aji goldenia (C.Baccatum) olivat ensimmäiset tämän kauden chilit, jotka pääsivät kasvihuoneeseen. Nämähän olivat erikseen uusissa juuttisäkeissä vesiviljelyä silmällä pitäen. Harvan juuttikankaan oli tarkoitus tarjota juurille nopea ja helppo läpäisy kankaasta. Muovipussi juutin päällä oli tarkoitus pitää kangas ja ympäristö kosteana, jotta juuret hakeutuisivat reunaan ja juutin läpi, eivätkä lopettaisi kasvuaan tultuaan reunaan.

 

IMG_9004
Juuttikankaasta ommeltu pussi oli toiminut ja ei ollut toiminut odotetusti. Juuret olivat lävistäneet kankaan, mutta ei sellaisella massalla jota olin toiveikkaasti odottanut. Huonoimpana juttuna voitaisiin pitää juuttikankaan homehtumista, joka näkyy mustana kasvustona juutin päällä. Kaikkein heikoimpana voitaisiin pitää juutin heikkoa kestävyyttä. Keskimmäisessä pussissa on jo yli viiden sentin repeämä, jossa kangas on yksinkertaisesti hapertunut kappaleiksi. Tämä oli tulos omasta kokeilusta ja jo tässä vaiheessa juutin toimimattomuus vesiviljelypussin materiaalina tuli todistettua.

 

IMG_9007
Vaikka juuttipussukat olivat täysin toimimattomia, oli ne käytännössä pakko haudata vesiviljelyyn. Pussit hajoavat kauden aikana miten hajoavat, mutta toivotaan, että juurimassa ehtii kasvaa sitä ennen sen verran, että kookos pysyy kasassa, eikä kulkeudu kasteluvesien kanssa tankkiin. Viime vuodesta poiketen Vesiviljely 3 täytettiin leca-soralla ja ahtaat ämpärit jätettiin kokonaan pois. Ämpärit tulivat kyllä jonkinlaisessa muodossa tähän vesiviljelyjärjestelmään, mutta niistä leikattiin pohja pois. Tällä tavalla juuritilaa ei rajoitettu, mutta leca-soraa saatiin enemmän. Kattaus viimeisteltiin viime vuotisella perliitillä.

 

IMG_9009

 

971346_441037679363807_4176764126574851884_n 10157336_441037699363805_2067079965757972351_n
C. Rhomboideum on jo kahden talven ajan menestynyt loistavasti. Kokonaisuus koostuu todellisuudessa kolmesta puskasta. Rhombo pääsi nyt jatkamaan kasvuaan kasvihuoneen nurkkaan. Myöhemmin tämä pääsee puolivarjoisaan paikkaan pihalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...