lauantai 26. heinäkuuta 2014

Isoloinnilla lajikepuhtautta

Isolointi eli eristys. Eristys tulee silloin aiheelliseksi, kun halutaan varmuudella tuottaa lajikepuhtaita siemeniä. Lajikepuhtaudesta voidaan olla montaa mieltä, jos aikaisemmin kasvaneita sukupolvia ei ole eristetty. Jos kuitenkin halutaan tuottaa varmuudella nykyisen
sukupolven kaltaisia jälkeläisiä, kannattaa kukinnat eristää.
Mutta mistä eristyksessä on oikein kyse?

Eristämisellä tarkoitetaan kukintojen eristämistä siten, ettei toisten lajikkeiden siitepöly pääse siirtymään vahingossa toiseen lajikkeeseen. Siitepöly voi siirtyä lajikkeesta toiseen kosketuksen kuten hyönteisten levittämänä tai vaikkapa tahattomana kosketuksena sormien tai vaatteiden välityksellä. Kevyt siitepöly voi siirtyä myös ilmavirran mukana, varsinkin silloin kun kasvit sijaitsevat toistensa välittömässä läheisyydessä.

IMG_0391
Eristettäväksi kohteeksi otetaan kehittynyt, mutta avautumaton kukkanen. Kun kukkanen lähellä avautumista, sen eristämiseen tarvitaan lyhyempi aika, kuin pienemmän nupun.

 

IMG_0395
Eristäminen käy helpoiten käyttämällä harsokankaasta tehtyjä pusseja. Kokonaisen kasvin voi eristää, joka on helpompaa, mutta varsinkin kasvihuoneessa tai aurinkoisella paikalla kasvin olo voi käydä tukalaksi jos se on kokonaisuudessaan verhoiltu harsoon. Kasvihuoneessa voi tehdä harsolla helposti myös osiointeja eri lajikkeille, mutta tämä rajoittaa ilman liikkumista. Rajoittunut ilman liikkuvuus ja kasvien tarkailtavuuden vaikeutuminen ovat riskejä esim. vihannespunkkien salakavalalle lisääntymiselle.

 

IMG_0392
Jos kukan eristämisessä käyttää pientä pussia, kannattaa ylimääräiset ja isot lehdet leikata pois. Pienetkin lehdet kasvavat yllättäen nopeasti ja pian pussi on käynyt ahtaaksi.

 

IMG_0394
Harsopussi kannattaa solmia kiinni runkoon, jottei se vahingossa putoa pois. Pussin sisällä olevaa kukkaa kannattaa tarkkailla ja kukan auettua, pussia kannattaa heilutella ja ravistella silloin tällöin. Ravistelu saa aikaiseksi siitepölyn putoamisen emiin ja tuloksena on pölyttynyt kukka.

 

IMG_0399
Kun eristetty kukka on kuihtunut ja kukasta on kehittynyt hedelmä, voi pussin ottaa pois. Isoloitu hedelmä kannattaa merkitä selvästi, jotta kypsyttyäänkin hedelmä on helposti tunnistettavissa muiden joukosta.

Isoloidut siemenet ovat harrastelijoiden keskuudessa huomattavasti arvostetumpia ja yleensä myös harvinaisempia, kuin isoloimattomat.

1 kommentti:

  1. Jos ei isoloitu, ei mulla ainakaan ole niille muuta käyttöä kuin laittaa työpaikan pihalle koristeeksi kasvamaan... Ei iso vaiva eikä pussia tarvitse pitkään kuitenkaan pitää.

    Tuohon merkintään pitää kyllä sen verran sanoa että kun on vielä nuppuvaiheessa, pujottaa siitä läpi pillistä leikatun pienen ehkä vajaan sentin pätkän. Podi kun kasvaa niin se varmasti ei sieltä mahdu läpi. Ruukun merkinnästä taas näkee mikä kasvi kyseessä ja hieman ylikypsästä podista siemenet kirjekuoreen kuivumaan mahdollisilla lisätiedoilla varustettuna. Näin siis täällä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...