keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Annuumeissa kukkia

Pari aurinkoisempaa päivää ovat saaneet osan annuumeista kukkimaan. Kasvit itsessään ovat melkoisen matalia ja kukinta jämäyttää niiden kasvun entuudestaan. Tämä saattaa tuottaa ongelmaa, koska tällöin ne eivät saavuta sopivaa latvontapituutta lähiaikoinakaan. Onneksi typellinen lannoitussuhde auttaa haaroittumisessa ja näin ollen latvontaa ei välttämättä tarvitakaan.

IMG_2894
IMG_2896
IMG_2898
IMG_2902
IMG_2904
IMG_2905



Tällä hetkellä kaikki chilit on saatu pois taimilaatikosta. Todellisuudessa viimeiset pikkutaimet siirrettiin tänään sisäkasvariin uudelleen ruukutuksen myötä. Näistä mielenkiintoisempana ja odotetumpana oma risteytys Fatalii x Aji Golden. Tämän vaivoin itäneen lisäksi Englannista löytyy toinen itämään suostunut yksilö. Pahin vaihe on nyt selätetty ja odotankin huojentunein mielin kasvin kasvua isommaksi.

IMG_2912


Myös vahinkoristeymä “Coco Reaperin F2” kasvu odotuttaa. Niitä löytyykin sitten maailmalta huomattavasti enemmän. Mielenkiintoista nähdä miten ja millaisia eroja näistä löytyy.

IMG_2908

IMG_2919

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aurinkoisten ilmojen myötä kasvihuonekkin alkaa saada osansa auringon mukanaan tuomasta lämmöstä. Aurinkoisena päivänä se lämpiää helposti kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Kasvihuoneesta löytyy kamina ja sitä tulikin muutama päivä sitten testailtua, mutta sitä ei ole ihan vielä tarkoitus ottaa käyttöön. Odottakoon se enemmänkin siihen saakka kun kasvihuonekausi oikeasti avataan. Petuniat pääsivät tänään päiväksi kasvihuoneeseen. Tomaatitkin seuraavat pian perässä, sikäli mikäli ilmat sen sallivat.

20150311_172029
20150311_172033
IMG_2907

3 kommenttia:

  1. Namaqualand Black saattaa olla Little Black Beauty (C. annuum). Ainakin sen kukka tästämää huomattavasti paremmin ylläolevaan kukkaan.
    http://www.chili-balkon.de/sorten/little-black-beauty.htm
    http://www.chili-balkon.de/bilder/little-black-beauty_bluete-3.jpg

    VastaaPoista
  2. Vau, kyllä sinulla on siellä kevät pitkällä ja paljon kiinnostavaa seurattavaa! Mulla chilit eivät vielä näytä kukinnan merkkejä, mutta suunnilleen samaa tahtia kun mennään kuin aikaisempina vuosina, niin parin viikon päästä on kuvattavaa.
    Jännä seurata tuon Fatalii x Aji Goldenin elämää, pidä meidät ajan tasalla, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Omasta mielestä ollaan hieman jäljessä omien sähläilyiden takia, mutta eiköhän aikainen kevät kiri tuotakin takaisin.
      Risteytykset on kyllä sangen mielenkiintoisia ja itsekkin odotan jännityksellä mitä sieltä tulee. Tätä Fatalii x Aji Goldenia enemmän odotan Fatalii x Aji Fantasya. Kasvatuslistalta löytyykin tänä vuonna monta risteytystä. Osa omia ja osa muiden tekemiä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...