keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Alexander, HHW ja itäneitä

Kasvihuoneesta irtosi jälleen pari uutta maistiaista. Molemmat unkarilaisia. Alexanderin siemenet ovatkin tulleet suoraan Unkarista, mutta Hungarian Hot Waxin siemenet tulivat Jyväskylän seudulta.

IMG_3811-001

IMG_3815

Alexander on paprika. Se muistuttaa tavallista paprikaa, mutta on littanampi. Kasvutavaltaan kasvi muistuttaa normaalia paprikaa. Kypsynyt hedelmä on kirkkaan punainen ja mehukas. Maultaan raikas ja erittäin maistuva ja makea. Siis erinomainen. Hedelmät kypsyvät vihreästä punaiseen hitaasti. Vihreissä, vielä kypsymättömissä hedelmissä tuntuu esiintyvän omituista nahistumista, vaikka veden puutteesta ei ole kyse. Hitauden ja nahistumisen huomioon ottaen tälle löytyy korvaajia joiden tuotto vaikuttaisi paremmalta. Muista paprikoista poiketen, puskista ei ole juurikaan luvassa hyvää satoa kauden mittaa.


IMG_3817

Hungarian Hot Wax. Tämä on alkuaan lähtöisin Unkarista, mutta nimi on varmasti muuttunut matkalla myyvemmäksi tai kuvailevammaksi. Koska kyseessä on unkarilainen lajike, on kyseessä paprika. Toki tässä kohdassa voidaan puhua jo tulisesta chilistäkin. Kasvi kasvaa hyvin normaalisti, mutta hedelmät kasvavat pystyyn. Hedelmien painon lisääntyessä ne kääntyvät roikkumaan alaspäin. Hedelmät eivät ole hirmuisen mehukkaita. Hieman makeita, mutta melkoisen tulisia. Polte normaalin annnuumin kaltainen. Kokonaisuutena hyvin samankaltainen unkarilaisen Szegedi 178:n kanssa. Hedelmät kypsyvät kohtuullisen hitaasti ollen pitkään keltavihreitä. Samaisesta lajikkeesta löytyy myös miedompi Hungarian Yellow Wax, jota on ilmeisesti tarkoitus käyttää juuri keltavihreänä.



Jatketaan unkarilaisella teemalla. Kylvin 20 päivää sitten lisää unkarilaisia paprikoita. Szegedi 178:t antavat vielä odottaa, mutta Kalacsai Merevszárú 622:t ovat hienosti itäneet. Itäminen on edennyt hitaasti. Siihen varmasti vaikuttaa kasvihuoneen matalat yölämpötilat. Kylvöt tapahtuivat erittäin voimakkaaseen turpeeseen, joten katsotaan miten kasvu lähtee tästä käyntiin. Kohta ollaan kesäkuun puolivälissä, joten näiden kanssa tulee kiire.

20150609_214915



Laitoin viikko sitten itämään avomaan kurkkuja. Nämä tulevat NFT systeemiin, josta löytyy tänä vuonna kaikkiaan 22 paikkaa. Sen myötä kurkun viljely jää kokonaan pois pellosta. Lajikkeisiin yritettiin tänä vuonna panostaa ja toiveena olisi iso sato hyvin etikkasäilöntään sopivia kurkkuja. Lajikkeet tuli tilattua suoraan Unkarista. Lajikkeina tässä on  Kecskeméti keseredésmentes, Megyer F1, Mohikán F1, Zita F1 ja Harmonie F1. Harmonie F1 tuli lahjoituksena listalle villinä korttina. Vaikka kyseessä oli vanha siemen, oli se kuitenkin ensimmäinen itänyt. Kasvualustana CocoStar kookos, jonka Vihertukku aikanaan lähetti multatestiini, jossa se pärjäsikin hyvin. Kookoksen turvotus voimakkaalla N:K 1:1 lannoituksella. Unkarista lähtöisin olevien kurkkujen lajikekuvaukset löytyy aikaisemmasta artikkelistani.

20150609_214901

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...