torstai 10. syyskuuta 2015

Kausi lähenee loppuaan ja ajatuksia tulevasta

Kurkut vesiviljelyssä
Perunat ja sipulit on nostettu maasta ajat sitten. Nyt elinkaarenpäässä oli vuorostaan kurkut. Kurkut näyttivät vielä hetki sitten hyviltä, mutta mitä ilmeisemmin lämpötila oli käynyt liian alhaalla ja sitä myöden kurkun lehdet olivat alkaneet nuokkua.

20150910_175319 20150910_175508

Ensin epäilykset kääntyivät tuonne veden suuntaan, mutta pH:n ja ravinnetason tsekkauksen jälkeen piti todeta aiheuttajaksi yöllä vierailleen hallan. Tuona yönä kun tämä tapahtui, olikin viileä yö ja talon seinustalla ollut mittari näytteli neljän asteen lukemia. Onneksi tämä ei sattunut mihinkään pahaan rakoon, vaan satokausi oli vahvasti jo hiipumaan päin. NFT-vesiviljely näytti tälläkin kaudella kyntensä ja systeemi viritetään 100 varmasti ensikaudellakin.

Nokihometta ja kirvoja
Kirvoja. Niistä ei näytä sitten pääsevän enää millään eroon. Sadon keräyksen jälkeen annettu Bioruiskute S ei näytä enää juurikaan tehoavan kirvoihin. Vahvempiin aineisiin en aio nyt mennä, kun satoa kypsyy viikon – kahden syklillä. Vaikka kirvat sinällään aiheuttavat haittaa, ovat ne tuoneet mukanaan myös toisen haitan, nokihomeen.

IMG_5307

Nokihome onkin levinnyt kasvihuoneessa hyvin ja se käyttää tehokkaasti kirvojen erittämän mesikasteen kasvualustanaan. Kokeilin nokihomeeseen alustavasti shampoo ja kaliumsilikaattiliuosta ruiskutuksena ja se vaikutti tehoavan erittäin hyvin pesten ja tuhoten nokihomeen lehtien pinnoilta. Toisin sanoen laitoin ruiskupulloon hiustenpesushampoota (odotin tämän vaahtoavan, mutta toisin kävi) ja tämän jälkeen nostatin saippuavesiliuoksen pH 10:neen saakka. Saippua takasi hyvän vettyvyyden ja korkea pH tuhosi nokihomeen tehden kasvualustasta homeelle kasvukelvottoman. Yllätyksekseni kasvit sietivät käsittelyn hyvin, vaikka etukäteen hieman pelkäsin rankkaa lehtien pudottelua.

Nokihomeesta päästiin, mutta kirvat aiheuttavat vielä päänvaivaa. Kirvakanta oli hyvin pysynyt  syksyn osalta aisoissa, mutta kun aloitin kasvihuoneen yölämmityksen 1.9, räjähti kirvakanta näkymättömästä täydeksi kaaokseksi parin päivän aikana.

IMG_5293
IMG_5296
IMG_5297

 
Ensi kaudesta
Tällä kaudella tulevaisuuden suunnitelmat ovat kypsyneet entisestään ja vaikka satoaminen on ollut tällä kaudella huonohkoa, on satoa kuitenkin kertynyt riittämiin. Ensikauden lajikelista on lyhyt. Listalta tipahti vielä viimeiset chilit pois viime viikonloppuna jolloin keittelin lähes 6 litraa chilikastiketta aikaisempien jatkoksi. Tästä syystä ensikauden kasvattelut on pyhitetty tulettomille paprikoille ja kevyesti tulisille. Tavoitteena on kuitenkin kasvattaa vain paprikoita sellaiseksi syötäväksi ja paprikajauheeksi.

Lajikelista on hyvin todennäköisesti tässä:
- Criolla De Cocina
- Kalocsai Merevszárú 622
- Space Chili #9 – Big Bang
- Urfa Biber

Toki ihan chiliäkin tulee olemaan, mutta ne ovat yksittäisiä risteymiä ja villejä risteytyksiä varten. Näistä mainittakoon C. flexuosum, C. galapagoense, Coco Reaper F1, Coco Reaper F1 x C. praetermissum.

Blogin tulevaisuudesta
Blogin suhteen olen myös tehnyt vastaavanlasia suunnitelmia kuin kasvatuslistankin kanssa, eli tulen ajamaan blogin alas. Tähän syynä on sen viemä aika, joka ei kuitenkaan vastaa sen saamaa suosiota. Kävijämäärät ovat olleet tasaisessa nousussa, mutta liikennettä tarkkailtaessa se on lähinnä googlen tuomaa taustakohinaa. Juttuihin joihin on annettu suurin panostus, ei ole saanut käytännössä lainkaan huomiota. Työ on siis hävinnyt kuin tuhkatuuleen, eikä tarjonta vastaa vierailijoiden kysyntää. Tästä syystä omat voimavarat eivät riitä ylläpitoon. Kasvatuspäiväkirjatyyppiseen hälinään en ole lähdössä mukaan, koska nämä jutut eivät ole nyttenkään keränneet juurikaan sivulukukertoja. Näillä näkymin en ole poistamassa blogia, mutta aktiivinen päivittely on tarkoitus jättää. Aika näyttää mitä tapahtuu ja nähdäänkö täällä kenties ajattomia artikkelimaisia julkaisuja vai kuihtuuko blogi hiljalleen pois. Tämä kausi on tarkoitus jatkaa entiseen malliin loppuun, jos ja kun kerrottavaa tulee.

4 kommenttia:

  1. Älä nyt ainakaan pois ota kun itse löydän silloin tällöin hyviä koonteja sekä apuja tuolta vanhoista kirjoituksista. :)

    Unohtamatta linkittämistä uusille chilinkasvatusharrastajille kun aina joskus artikkelisi osuu kuin nenä päähän. Tekstit käy kuitenkin niin paljon perusteellisemmin lävitse aiheita että linkillä pääsen helpommalla :P

    Kumarrus tähänastisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Poistamassa ei olla ainakaan näillä näkymin.

      Linkitystä tapahtuu todella vähän, vaikka kuvittelisin täältä löytyvän mielenkiintoisia juttuja. Ainakin niitä on sillä meiningillä kirjoiteltu.
      Ehkä vain 1-2 kertaa kuukaudessa, eikä vanhoja linkkejäkään pitkin tulla kuin kerran tai kaksi viikossa.

      Poista
  2. Kevät koittaa ja aurinko rupeaa lämmittämään, niin uusi innostus päällä.
    Näitähän on ollut ilo lukea. Erittäin syväluotaavia rapsoja,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kevät koittaa, niin ollaan siinä kohtaa jo pikkaisen myöhässä. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...