torstai 24. joulukuuta 2015

Julkaisu tökkii, joulunakin

Windows Live Writer ja Bloggerin yhteiselo tuntuu katkeilevan tämän tästä. Kuvio on entuudestaan tuttu ja kumpikin osapuoli syyttää toimimattomuudesta toista.

Live Writer on erinomainen ja kenties parhain blogin julkaisuohjelma, jolle ei vertaista tunnu löytyvän. Live Writerin versio on jäänyt vuoden 2011 versioon, joka osaltaan kertoo sen melko todennäköisestä kuolemisesta näiden yhteysongelmien tuoksinnassa. Pallo tästä on Googlella ja toivonmukaan se ei kuvittele kaikkien Bloggerin käyttäjien käyttävän Bloggerin kökköä julkaisutyökalua. 




Menin juuri tyhjentämään tietokoneenikin, joten blogin teema ja asetukset hävisivät. Uudelleen asennetun Live Writerin versio taas haluaa hakea kaikki blogiin liittyvän blogista ja tarjoaa ensin kirjautumista blogiin. Ja sehän ei nyt vain onnistu jostain syystä. Tiedustelin asiaa myös Chinkasvatusta blogin Juhalta ja tilanne on todellakin tälläinen, WLW ei saa yhteyttä bloggeriin. Oma julkaisutoiminta tietysti kärsii moisesta toimimattomuudesta, kun ohjelmaa ei saa edes auki.

"Tällä hetkellä" työstän artikkelia rocotoista ja sen on tarkoitus olla syväluotaavampi. Nykyisen kirjoituksen pohja on tehty Live Writerilla ja on mielenkiintoista nähdä saanko sen jotenkin auki jos koko ohjelma ei suotu enää aukeamaan. Artikkelissa pyrin avaamaan rocotoiden viljelyä Etelä-Amerikassa ja millaisissa oloissa niitä siellä esiintyy. Viimehetken huipentumana pidän haastattelua jonka sain tehtyä kiertoteitse italialaiselle kasvitieteilijälle, joka toimii Ecuadorissa. Tähän mennessä olen saanut raavittua paljon tekstiä kasaan ja erinomaisen kartan tiedonmurusten pohjalta. 











Ja sitten sananen tämän hetken näkymistä ensikauden startista.
Kylvöt on tarkoitus aloittaa täällä vasta 1.1.2016. Yritän edelleenkin pitää kiinni paprikalinjasta ja pyrin kylvämään vain 2-3 lajiketta. Puskia tulee tietysti enemmän kuin yksi tai kaksi. Kauden tavoitteena on saada kasvihuonetta automatisoitua ja sitä myöden vapauttaa aikaa itselle myös johonkin muuhun. Suunnitelmia on paljon tehty, mutta paljon on vielä kesken.


Ongelmista huolimatta...
Oikeen hyvää joulua ja satoisaa tuleevaa uutta vuotta kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...