sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ruukutuksia ja punkkeja

Chilit ja paprikat ovat saaneet olla viikon kasvihuoneessa. Ilmat ovat olleet pääsääntöisesti pilvisiä, mutta muutamia aurinkoisiakin mahtuu mukaan. Perjantain ja lauantain välinen yö oli jakson kylmin. Tuolloin ulkolämpötila tippui –5,4°C:een. Tämä tuntui kasvihuoneessakin, josta osa voidaan pistää hieman laiskan lämmityksen piikkiin. Lauantaiaamu oli ensimmäinen tällä kaudella kun 2000W:n lämmitin oli pärähtänyt päälle. Se lähtee ulkoisen termostaatin ohjaaman päälle 5,5°C:ssa. Alimmillaan lämpötila kävi kasvihuoneen toisessa päädyssä 4,3°C:ssa. Päivällä lämpötila kohosikin korkealle ja oli aika aukaista kasvihuoneeseen läpivetoakin.

Viikko meni siis hienosti. Sunnuntaina oli vuorossa ruukutukset lopullisiin purkkeihin. Ruukutuksen jo melko alkuvaiheessa huomio kiinnittyi ruskehtaviin läikkiin lehdissä. Mikroskoopin alla ensimmäinen pelko osoittautui oikeaksi ja lehtien alapinnoilta löytyi vihannespunkkeja. Niiden alkuperä on tuntematon, mutta hyviä olettamuksia on kuitenkin arvelluideni alla.

IMG_1604-5827RAW

IMG_1604-5829RAW

Vaihtelu virkistää. Punkkien kanssa tässä ei olekaan hetkeen painittu ja viime vuonna kirvat olivat työllistäneet jo tässä vaiheessa huomattavasti enemmän. Punkit on pahoja, mutta jotenkin koen ne tällä hetkellä helpommiksi kuin viime kauden kirvat. Ilmankosteutta pitää selkeästi nostaa, koska kyseessä ei ollut paikallinen epidemia, vaan koko kasvihuoneen laajuinen. Ensiavuksi karsin huonovointisemmat lehdet pois ja ruiskutin taimet kauttaaltaan 0,1%:n vahvuisella Cooperin Bioruiskute S:llä.


Ruukutus. Tänä vuonna kasvualustaksi valikoitui jälleen uusi sekoite. Sekoite on yhdistelmä aiemman kauden huomioita ja jälleen pyrin parantamaan sen toimivuutta. Nähtäväksi jää miten homma toimii tippukastelun kanssa.

IMG_1604-5823RAW

Kauden pääkasvualustaksi valikoitui käytetty Kekkilän kasvusäkki. Säkki sisältää turvetta ja kookosta. Vaikka säkki on ollut ammattiviljely käytössä viime kauden, on sisältö ällistyttävän hyvälaatuista. Myös se pH ja ravintotaso on täysin kohdallaan (pH6,0/3,0mS/cm). Niinpä säkin sisältö päätyy uusiokäyttöön.

IMG_1604-5831RAW IMG_1604-5847RAW

Viime vuonna käytin kasvualustasekoitukseeni mm. puutarhamultaa ja merilevää. Nuo loistavat nyt poissaolollaan. Multa ei toiminut ja oli lähinnä vain haitaksi, vaikka sitä oli ruukun pohjalla vain suhteellisen matala kerros. Merilevä tuntui taas tuottavan paljon harsosääskiä, joten merilevän tulen annostelemaan kaudella nestemäisessä muodossa lannoitusveden mukana.

Kasvualusta perustuu tänä vuonna siis täysin turpeeseen ja sekoitin siihen perliittiä n. 3%:n verran. Lisäksi laitoin mukaan tuoretta, puhdistettua ja huuhdeltua rahkasammalta. Sammaleen määrä oli n. 10%. Kun sekoitus oli valmis ja purkitettu taimen kanssa, lisäsin päälle vielä tavallista markettiturvetta, joka on koostumukseltaan maatuneempaa ja tiiviimpää. Tällä peittouksella toivon olevan haihdutusta pienentävä vaikutus.

IMG_1604-5824RAW IMG_1604-5821RAW
 

Näin ruukutettiin tänä vuonna.  
IMG_1604-5832RAWCriolla de Cocinan taimi. Taimi on kasvanut 12cm ruukussa taimipotista siirron jälkeen. IMG_1604-5833RAWPoistin turhat alalehdet aina ensimmäiseen haaraumaan saakka. Riippuen lehtimäärästä, saatan jättää haaran alle lehtiparin.

IMG_1604-5834RAWPuristus ja rutistus ympäri ruukkua. Näin turvepotti irtoaa helpommin ruukusta. IMG_1604-5835RAWPuristu ja rutistus ympäri juuripottia. Juuret lähtevät hieman helpommin kasvamaan laajemmalle kun juuripottia vähän rikotaan.

IMG_1604-5837RAWJuuripotti survaistaan ruukkuun jossa on kasvualustaa n. 3/4. Juuripotti painetaan kasvualustaan ja asetetaan keskelle. Taimen pitää pysyä tässä vaiheessa itsenäisesti pystyssä. IMG_1604-5841RAWRuukku täytetään lopuksi täyteen. On hyvä huomioida, että kasvualusta ja varsinkin turve painuu kasaan kasteltaessa. Tässä vaiheessa on hyvä kevyesti painella kasvualustaa kasaan.

IMG_1604-5844RAW Lopuksi lisäsin päälle maatuneempaa turvetta ja samalla painelin turvetta sen verran ettei sitä ollut enää kukkupäällä.

Näin pääruukutuserä tuli hoidettua. Aikaisempina vuosina olen tehnyt väliruukutuksia, mutta melko nopeasti huomaa ettei turhista väliruukutuksista ole kuin haittaa itselle ja kasveille. Turpeen määrä oli jälleen juhlallinen 13 litran ruukkuihin ja päivän kulutus oli 600 litraa.

Seuraavan kauden taimikasvatteluita silmällä pitäen pitää vielä tutkia, onko 12cm:n taimiruukku rajoittava tekijä ja olisiko koulinnat kuitenkin parempi tehdä astetta isompiin purkkeihin. Tästä nimittäin tuli viitettä muutaman puskan osalta.

IMG_1604-5849RAW

IMG_1604-5851RAW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...