lauantai 7. toukokuuta 2016

Avomaankurkut itämään

Avomaan kurkut on nyt toisena vuotena peräkkäin tarkoitus kasvattaa puhtaasti vesiviljelyllä. Viime vuosi oli kurkun suhteen surkea ja siihen pääsyynä oli sää ja harsosääsket. Taimet lähtivät hienosti kasvamaan, mutta hyvä kasvu pysähtyi nopeasti kun harsosääskien toukat söivät kurkkujen juuret. Kun toipuminen oli jotenkin mallillaan, iski pitkä viileä ja sateinen ajanjakso. Tänä vuonna tämä on tarkoitus estää hyvällä esikasvatuksella. Kurkut on nimittäin tarkoitus kasvattaa kasvihuoneessa mahdollisimman isoksi ja tästä syystä päätin pistää kurkut itämään hieman etuajassa.

20160507_195642

Kauden kurkkulajikkeet ovat viime kaudelta tuttuja. Harmonie RZ ei ollut viime kauden listalla, mutta sitä kuitenkin kasvoi ja näissä ammattisiemenissä tuntui olevan puhtia huomattavasti enemmän kuin Unkarista saamani harrastajasiemenissä. Varsinaisia kokemuksia viime kaudelta ei kertynyt, koska kurkkuja oli lopulta vaikea erottaa mistä ruukusta varsi lähtee. Taimien kasvun perusteella pidin Harmonie RZ lajiketta parhaimpana ja Mohikán F1 heikompana. Harmoniesta tuli kauden päälajike (14kpl) ja Unkarilaiset Kecskeméti keseredésmentes (4kpl) ja Megyer F1 (4kpl) valitsin niiden ulkomuodon vuoksi, joka pitäisi olla viite hyvästä sopivuudesta etikkasäilöntään.

20160507_163730

Siemeniä liotettiin tuttuun tapaan vuorokauden verran ennen istutusta. Oman kokemuksen mukaan tämä parantaa ja nopeuttaa itämistä. Lämpimässä paikassa liotus  ei ole välttämätöntä, mutta ei siitä haittaakaan ole.

20160507_183143

Kurkut kylvettiin liotuksen jälkeen kookoksen ja perliitin seokseen (50/50). Aikaisempina vuosina olen käyttänyt pelkkää kookosta, mutta mielestäni se on pysynyt liian märkänä ja tästä on aiheutunut ongelmia kasveille. Runsas perliitin määrä toivon mukaan tuo kuohkeutta seokseen ja sitä kautta seos pysyy ilmavampana eikä vety liiaksi.

Vaikka verkkoruukut menivät nft-systeemiin päätin piristää alkua tippukastelujärjestelmän lisäyksellä. Tällä on tarkoitus mennä niin pitkään, että juuret yltävät pohjalle ja ehkä pidemmällekin. Järjestelmässä on vieläkin parantamisen varaa, mutta olkoon tämä nyt jälleen askel kohti parempaa yritelmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...