lauantai 21. toukokuuta 2016

Ensimmäinen kypsä tomaatti

Ensimmäinen kypsä tomaatti merkittäköön kalenteriin tänä vuonna 20. päivälle. Tomaatin kypsyminen oli melkoinen yllätys, kun suotuisia kelejä on ollut suhteellisen vähän. Tomaatit olivat tänä vuonna parhaimmassa mallissa mitä muistan, vaikka niissäkin oli näkyvissä punkkimyrkytyksistä vaurioita. Siirto lämpimästä kasvihuoneesta kaksi viikkoa sitten ei näkyvästi ole tehnyt takapakkia, vaikka kehitys sinällään jarruuntuu väkisin tällaisessa muutoksessa.  Kylmät aamut ja nollan lähistöllä oleva lämpötila ei missään nimessä ole etu kehitykselle. Kuluneista kahdesta viikosta, ensimmäisenä kasvihuoneessa pidettiin lämmitin hallan torjumiseksi, mutta toisella viikolla lämmitystä (3,5-5,5°C) ei ole enää ollut. Harsojen käyttökin alkaa olla jo turhan haastavaa kasvien kasvaessa.

20160520_205549
Cereza Amarilla oli kauden ensimmäinen

Ebb & flow vesiviljelyssä tomaatit ovat alkaneet kasvaa, vaikka tankin ravinne ja pH tilanne on arveluttava. pH:n pudotus keskeytyi kun pH-mittarin anturi havaittiin vialliseksi ja tällä hetkellä pH saattaa olla aivan liian alhainen. Uusi mittarin mittapää maksaa 64€ ja Milwaukeelta saamani tiedon mukaan sen elinikä on 0,5 – 2 vuotta. Näin ollen pH mittaus tällä mittarilla maksaa vuodessa 32-128€, joka on mielestäni liikaa. Nyt tilauksessa on Kiinasta 1-14pH litmus papereita ja uusi pH-anturi joka on yli 10x halvempi. Tosin nähtäväksi jää sopiiko anturi mittarilleni.

IMG_1605-5975
Ebb & flow

IMG_1605-5976

IMG_1605-5981

IMG_1605-5982

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...