sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Valojen nostoa ja tomaattien ruukutusta

Kesä lähestyy ja ilmat kylmenee. Ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Aikaisempina vuosina kasvihuonekausi on avattu jo aikoja sitten. Tänä vuonna suunnitelmissa on ollut muutoinkin myöhäistää kasvihuonekauden aloitusta. Vuoden teemaana on ollut palata alkuun ja ajatella asioita yksinkertaisemmin ja palata juuri chilien kanssa sinne missä aloittelin niiden kasvattelua. Näin siksi että takana on muutamia takaiskuvuosia.

IMG_20170415_130123[1]

Kasvihuonekauden aloitus on ollut hyvä potku kasvulle lisääntyneen valon ja paremman ilmanalan takia. Jarrua tulee kylmistä öistä joita vastaan puulämmitteinen suhteellisen heikosti varaava kamina ei auta. Niinpä aamuyöstä on aina napsahtanut pari sähkölämppäriä päälle puhaltamaan lämmintä ilmaa kylmää vastaan. Tämä ei ole kuitenkaan pitänyt kylmää poissa ja lämpötila on pahimmillaan päässyt tippumaan vain pariin asteeseen. Liian alas tippuva lämpötila ei tapa kasveja, mutta ei myöskään ole hyväksi. Aina loistavaan malliin päässyt kasvu tyssää totaalisesti kuukaudeksi ja kahdeksi.
Niinpä pakkaset eivät ole olleet nyt murheena ja kasvarikauden aloitus saa vielä odottaa.

IMG_1704-7284RAW

Vaikka en varsinaisesti halaja kasvihuonekauden aloitusta, olisi se jokseenkin vapautta kokemus. Nimittäin sisäkasvihuone on tupaten täynnä ja niin myös kaikki vähänkään valoisammat ikkunan edustat. Tomaatit ovat olleet sisäkasvihuoneesta jo pitkään pois ja ne ovat viettäneet päivät kasvihuoneessa palaten aina yöksi sisälle. Chilit ovat vallanneet sisäkasvihuoneen pöydät täysin. Aji Rojot hipovat lamppuja tämän tästä. Nostin valoja juuri ylemmäs n. 10 senttiä ja viikko tuosta, ovat ne taas kasvaneet ohi. Niinpä valoja piti jälleen nostaa ylemmäs. Valojen päällä on jotain idätyksiä ja niiden hoito käy nosto nostolta vaikeammaksi. Jos chilit vielä nousevat kiinni lamppuihin tai jopa niiden ohi ennen kasvihuonekauden alkua, pitää alkaa harkita latvontaa näiden osalta.

IMG_20170415_130117[1]


IMG_1704-7295RAW

Tomaattien istutus on vasta kaukana toukokuussa kun lavapenkit alkavat olla lämpimiä. Tomaatit alkavat olla kuitenkin sen verran isoja, että ne alkavat tarvita isompaa ruukkua. Samalla niiden juuriston kehitys pääsee jatkumaan, jolloin ne saavat paremman startin lavapenkkeihin istutuksessa. Ennen lavapenkkejä tilaa pitää yrittää kuitenkin säästää. Tomaatit olisi ollut luonnollista ruukuttaa uudelleen suurempiin neljän-neljän ja puolen litran purkkeihin. Tähän tila ei antanut mahdollisuutta ja ruukutuksissa piti tyytyä pienempiin ruukkuihin. Kooksi valikoitui 17cm purkit, jotka ovat tilavuudeltaan n. 2 litraa.

Kasvualustaksi tuli melkoinen sekoitus vähän kaikkea. Kasvualusta perustuu karkeaan kasvuturpeeseen, johon lisättiin perliittiä ja vermikuliittia. Sienijuurta tähän istutettiin Biolanin Kylvö- ja  Taimimullasta, jota lisättiin seokseen. Seokseen lisättiin myös karkeaa kookosta ja Biolanin Biohiiltä. Tomaattien ohella samaa kasvualustasekoitusta sai pari maaorkideaa.

IMG_1704-7303RAW IMG_1704-7310RAW

IMG_1704-7308RAW

IMG_1704-7319RAW

IMG_1704-7323RAW

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...