lauantai 2. kesäkuuta 2018

Peitä, suojaa, varjosta ja kastele

Kesä on nyt virallisesti alkanut, vaikka hellepäiviä on jo takana ennätyksellisesti. Nyt onkin oivallinen aika istuttaa viimeiset esikasvatetut vihannekset ulos. No, todellisuudessa ei todellakaan ole aikanaan mitä parhain hetki kuivuuden ja helottavan kuumuuden takia.

1-IMG_20180602_170319
Peitä, suojaa, varjosta ja kastele. Taitepapu varjostuskankaan alla

1-IMG_20180602_184246
Polttovioituksia voi tulla karaisemisestakin huolimatta


Pienet taimet palavat ulkona erittäin nopeasti. Niitä kannattaa karaista pitämällä auringossa vain pieniä lyhyitä hetkiä. Parhaiten karaistuminen käy puolivarjoisessa paikassa tai sellaisessa jossa valo siroutuu tehokkaasti, kuten puun alla. Karaistessa kannattaa ottaa myös huomioon auringon kulku ja se ettei se myöhemmin pääse yllättämään. Alla olevassa kuvassa kurpitsan lehti on palanut, kun auringon valo onkin osunut yllättäen siihen avoimesta kasvihuoneen kattoluukusta. Kun karaistumispäiviä on muutamia takana, voi ryhtyä itse istutukseen, mutta suojaaminen on tällöinkin enemmän kuin suotavaa.

1-IMG_20180602_184309
Polttovioitusta kurpitsan lehdellä


1-IMG_20180602_165859
Vaikka maa näyttää päälisinpuolin märältä, voi se olla kuiva heti pinnan alta

Maa kannattaa kastella kunnolla ennen istutusta. Kuiva maa kastuu todella heikosti, joten maan vettymistä kannattaa tarkastella vaikka vain ihan kaivamalla sitä.

1-IMG_20180602_170331
Porkkana on suojattu kempeiltä ja liialta kuivumiselta harsolla

Kylvöjen suhteen kannattaa maa kastella hyvin etukäteen, mutta myös kylvöjen jälkeen maa kannattaa kastella. Kylvöjen jälkeinen kastelu kannattaa tehdä varoen, etteivät siemenet lähde veden mukana liikkeelle. Tämän jälkeen päälle voi laittaa hallaharson, joka estää jonkin verran maata kuivumasta. Halla harso estää myös tuholaisia.

Kaikki kasvit eivät pidä hallaharson tuomasta lisälämmöstä. Yöt ovat olleet toistaiseksi viileitä, joten peruna on vielä paikoitellen hyvä peittää yöksi harsolla. Päivällä harso on kuitenkin sille liikaa ja päiväksi harso kannattaakin vetää sivuun.

1-IMG_20180530_202510
Kirpat tuhosivat kyssäkaalin taimet

Mm. kaalit viihtyvät viileässä ja tästä syystä kaalit suojataankin kaaliverkolla. Keväisin kempit ja kirpat ovat monien kasvien riesana. Eniten niistä kärsivät porkkanat, kaalit ja retiisit. Kaalit toki saavat myöhemmin riesakseen myös muitakin tuholaisia.

1-IMG_20180602_170447
Kaaliverkko on edullinen ja suojaa kaaleja läpi kauden

Mikrosadettimia puutarhassa

Kastelua ei kanna unohtaa. Kastelu on erittäin tärkeä ja sen määrää ei kannata aliarvioida. Avomaan osalta kannattaa suosia sadettimia. Niitä löytyykin markkinoilta  monenlaisia erilaisiin tarpeisiin ja kohteisiin. Sadetus kannattaa tehdä aikaisin aamulla tai illalla. Aamulla suoritettu sadetus on tehokkaampi kuin paahtavalla päivällä tehty sadetus. Päivällä tehty sadetus voi lisäksi tehdä palovaurioita kasveihin, jossa lehdille jääneet pisarat toimivat suurennuslasin tavoin. Aamulla hyvin kasteltu maa pysyy kosteana pinnan alta koko päivän.

1-IMG_20180602_165939_BURST019
Vesi haihtuu nopeasti ja kuiva multa kastuu heikosti. Vettä kuluu paljon

1-IMG_20180602_151914
Juuri istutetut avomaankurkut kaksinkertaisen varjostuskankaan alla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...