tiistai 23. huhtikuuta 2019

Vesiviljely Nro3 päivitys ja biohiiltä vesiviljelyyn

Vesiviljely laitteeni "Nro 3" on ollut käytössä jo kaudesta 2013. Se on kokenut lähes joka kausi jotain pieniä muutoksia, jolla olen pyrkinyt parantamaan kasvua. Ongelmana on ollut lähinnä loppukaudesta juurimätä. Kasvualustat ovat olleet erillaisia eri vuosina ja eri määrillä käytettynä. Kasvualustana on ollut perliittiä, lecasoraa ja kasvualustasammalta. Parhainta kasvu kuitenkin ollut perliitissä tai perliitin ja lecasoran sekoituksessa, eikä juurimätääkään ole tällöin ollut.

Kasvu on ollut parhainta ilmavassa kasvualustassa. 

Tämän vuoden päivitys piti ensin olla helppo. Vain kasvualusta muuttuisi perliitiksi. Tämä kuitenkin muuttui nopeasti siihen, että halusin perliitin verkkoruukkuun. Kun sopivia verkkoruukkuja ei ollut Suomesta löydettävissä, lähdin etsimään ruukkuja Euroopasta. Pitkällisen etsinnän jälkeen iskin silmäni Nuova Pasquini & BiniSquare Super Ercole ruukkuun. Valmistajan listoilta löytyy myös täällä myytävä "Venti Pot", joka valmistajan listoilla kulkee Ercole nimellä.

Päiviä kestäneen etsinnän jälkeen löysin myyjän ruukuille, joka suostui lähettämään ruukut Suomeen kohtuullisella postimaksulla. Tosin ensimmäisellä yrityksellä 6,5l neliöruukut olivat vaihtuneet 12l Super Ercole ruukuiksi. Nämä eivät mahtuneet tai muutoinkaan sopineet jo vesiljelyyn rakentamilleni ruukkupaikoille. Lopulta oikeatkin ruukut tulivat.

Square Super Ercole ruukussa on isot reiät ja pohjassa reiällinen torni.


Laitteen toisena merkittävänä päivityksenä oli siirtää kastelu tapahtuvaksi ruiskutukseksi suoraan juurille. Tätä varten tarvitsin sumuttimet jotka tekevät tarpeeksi hienoa sumua. Kun tälläiset löytyivät, ongelmaksi muodostui niiden tarvitsema paine. Jotta suuttimet tekevät tarpeeksi hienoa sumua, on niiden takana oltava painetta 4-5bar. Tämä tietysti aiheutti tarpeen uudelle pumpulle.

Kun järjestelmän komponentit oli hankittu ja koeponnistettu, alkoi rakennus. Sumuttimista muokkasin huoltoa varten avattavat. Näin jokaiseen sumuttimeen pääsee käsiksi ilman, että kasveihin pitää koskea. Putkisto muodostui paineilmaputkista ja niiden pikaliittimistä. Näiden lisäksi jokaiselle ruukulle lisättiin vielä yksi kastelutikku, joka kastelee kasvualustaa päältäpäin.


Vesiviljelysysteemin testiajoa. 


Projektin ollessa käynnissä, sain yhteydenoton Tamperelaiselta Carbofexiltä. Kyseinen yritys valmistaa korkealaatuista biohiiltä ja oli nyt kiinnostunut saamaan sitä testiini. Käynnissä ollut vesiviljelyprojektini sopi tälle testille erinomaisesti ja niinpä päätin hyväksyä biohiilen toiseksi kasvualustakomponentiksi.

Biohiilen ilmaantuminen oli lopulta erittäin hyvä asia, koska projektin loppumetreillä saapunut perliitti ei vastannut laadultaan haluamaani. Sen piti olla karkeaa, mutta sisälsi todella paljon hienoa jauhoa ja oli raekooltaan 2-3 kertaa pienempää kuin luvattu. Näin ollen biohiili sopi karkeareikäisiin ruukkuihin paljon paremmin kuin hienojakoinen perliitti.

Tästä syystä lähdinkin lisäämään karkeaa biohiiltä jokaiseen verkkoruukkuun. Päädyin lopulta sekoittamaan yhteen ruukkuun 50%/50% ja 25%/75% perliittiä ja biohiiltä. Yksi ruukku täyttyi 100% biohiilestä.

25%/75% perliittiä ja biohiiltä (yl.vas.), 50%/50% perliittiä ja biohiiltä, 100% biohiiltä (alla).






Biohiilen pitäisi toimia moitteetta laitteistossa, jossa lannoitevettä annostellaan sekä päältäpäin, että sivuilta. Sivuilta sumutettu kosteus siirtyy hiilessä kapilaarisesti. Kastelumäärää voi joutua vielä säätämään, mutta tämä nähdään kesän mittaa. Nyt minuutin sumutuksia on neljä kertaa päivässä. Carbofex toimittama biohiili pH-säädettyä, mutta tästäkin huolimatta hiilen ja lannoiteveden käyttäytymistä pitää seurata.

100% biohiili  Space Chili 4 - Comet's tail (Hangjiao 4)
25%75% perliitti/biohiili  Criolla de Cocina 
50%/50% perliitti/biohiili Fundador f1 (=Jalastar)

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Biohiili ja sen lataus

Biohiili imee ja luovuttaa
Biohiili yleistyy kasvualustoissa nyt kovaa vauhtia ja sitä on alettu myös myydä sellaisenaan. Biohiiltä ei kannata rynnätä lisäämään kasvualustoihin suinpäin, koska biohiili imee itseensä kosteutta ja ravinteita. Ravinneköyhässä maassa tästä ei toki ole haittaa, mutta jo keskivertomaassa tästä voi nopeasti tulla kasvua rajoittava tekijä.

Jos biohiiltä lisätään esim. 5% pintamaahan, syö biohiili ravinteita maasta kuluvan ja vielä seuraavankin satokauden aikana. Biohiili aiheuttaakin lataamattomana hallaa siis kahdelle satokaudelle. Vasta kolmantena kautena sen hyödyt alkavat pääsevät esille. Biohiili on siis ravinneimuri. Näin toimien se myös estää ravinteita huuhtoutumasta kasvualustasta pois.


Lataa biohiili
Jotta biohiilen hyödyt saadaan mahdollisimman nopeasti käyttöön, se pitää aktivoida. Aktivointia voidaan kutsua myös lataamiseksi tai rikastamiseksi, mutta yhtä kaikki, biohiili pitää "täyttää" ennen sen lisäämistä kasvualustaan. Ennen kuin markkinoilla on valmiiksi ladattuja biohiiliä, tämä työ pitää tehdä itse. Vähintä mitä biohiilelle pitää tehdä, on ladata se vaikkapa pelkällä vedellä.


Käytä aikaa lataukseen
Koska biohiili omaa korkean solukkomäärän ja pienen solukoon takia se käyttäytyy hyvin vettähylkivän kaltaisesti. Sen kastelussa kannattaakin käyttää paljon vettä. Oman kokemuksen myötä suosittelen käyttämään suunnilleen hiilen määrän verran nestettä. Tällöin biohiilet varmasti vettyvät, eikä vapaana oleva vesi lopu kesken. Runsaammalla vesimäärällä myös sekoittaminen on helpompaa. Jos biohiili on muodoltaan hienojakoista pulveria, varo lisäämästä liikaa nestettä.


Biohiilen lataus on helppoa runsaalla neste määrällä ämpärissä, jossa on tilaa sekoitukselle. 


Lataa vaikka pelkällä vedellä
Biohiili imee vettä itseensä hitaasti ja tästä syystä vedenimeytymiselle kannattaa antaa aikaa vähintään 1-2 vuorokautta. Tämän jälkeen hiiltä voi käyttää kastelukiteiden tavoin, jolloin se tasaa kosteusvaihteluita luovuttaen ja imien kosteutta, riippuen ympäristön kosteudesta. Helpoiten kastelu käy ämpärissä jossa on vettä vähintään sama määrä kuin hiiliä.

  • 5 litraa biohiiltä
  • 3-5 litraa puhdasta vettä
  • Sekoita, anna vettyä 1-2 vuorokautta
  • Lisää kasvualustaan, käytä imeytymätön neste kasteluun

Lataa ravinteilla
Rajatuntilan kasvualustoissa ravinnemäärät ovat usein pieniä. Riippuen lannoittamisesta,  kauden aikana ravinnetasot saattavat heitellä merkittävästi. Tästä syystä biohiili kannattaakin ladata ravinteilla. Käytä ravinteiksi vesiliukoisia lannoitteita. Luomua tai mineraalipohjaisia. Sekoita lannoitevesi hyvin ennen sen lisäystä biohiilien kanssa.

  • 5 litraa biohiiltä
  • 3-5 litraa lannoitevettä, valmistajan ohjeiden mukaan 
  • Sekoita, anna vettyä 1-2 vuorokautta
  • Lisää kasvualustaan, käytä imeytymätön neste kasteluun

Ota latauksesta tarvittava määrä biohiiltä ilman nestettä ja jätä loput lataukseen.


Mikrobien ja sienijuurten koti
Biohiili on huokoisuutensa ja kennomaisen rakenteensa ansiosta oivallinen asuinsija mikrobeille ja mykorritsoille eli sienijuurille. Mikrobit rikastuttavat maaperää ja tehostavat kasvua sekä edistävät kasvin terveyttä.  Tästä syystä mikrobeja ja sienijuuria kannattaa suosia.

Jos mikrobien ja sienijuurten latauksessa käyttää kaupallisia valmisteita, noudata pakkauksen ohjeita. Mikrobikannat lähtevät usein alenemaan, jos seos on hapeton. Tästä syystä mikrobiliuoksia ei kannata seisottaa liian pitkään ilman ilmausta. Sienijuuret kannattaa taas lisätä hiileen juuri ennen kuin se sekoitetaan kasvualustaan ja tällöinkin mielellään suoraan kasvin juurelle levitettynä.

  • 5 litraa biohiiltä
  • 2-4 litraa puhasta vettä
  • 1-2dl kanankakkaa/madonlantaa/kosteaa valmista kompostia
  • 0,5-1litraa bokashinestettä/mikrobiliuosta valmistajan ohjeen mukaan
  • Sekoita, anna vettyä 1-2 vuorokautta (hapeta tarvittaessa ilmapumpulla)
  • Lisää kasvualustaan sienijuurten kera, käytä imeytymätön neste kasteluun


Lataus käy vaikka luontaisillaa lannoitteilla. Kuvassa kanankakkaa, madonlantaa ja merilevärouhetta.



Lataa helposti kompostilla
Jos biohiilen lataus nesteellä tuntuu liian haastavalta, lataa biohiili kompostilla. Koska biohiili imee kosteutta itseensä, käytä mielellään kosteaa kompostia. Kosteassa kompostissa on myös paljon hyödyllistä elämää.

  • 5 litraa biohiiltä
  • 5-15 litraa kosteaa valmista kompostia
  • Sekoita, anna seistä 1-3 viikkoa
  • Lisää seosta kasvualustaan


Lataa hitaasti, hajuitta
Biohiilen saa ladattua myös ilman työtä. Lisäämällä biohiilen kompostiin tai bokashiastian pohjalle, lataantuu biohiili täysin ilman vaivaa. Kompostissa biohiili toimii kasvualustana lahotusta tehostaville mikrobeille ja samalla se parantaa kompostiprosessia imien kosteutta. Bokashiämpärin pohjalle lisätty biohiili imee itseensä hyödyllisiä ravinteita, mikrobeja sekä kosteutta. Lisäksi biohiili poistaa epämielyttäviä hajuja kompostista ja bokashista.

Improvisoi oma lataus
Ei siis ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa tapaa tai erillistä ohjetta siitä mikä olisi oikea tapa ladata biohiili. Tästä syystä biohiilien latauksessakin voi ja kannattaa improvisoida. Jokaisella on varmasti omat tutut jutut ja suosikit joiden kanssa haluaa toimia. Kokeile myös elintarviketason melassin tai aidon intiaanisokerin lisäämistä. Nämä saavat mikrobit vilkkaiksi.


Kierrätä hiiltä, se kestää
Koska hiilen lisääminen suoraan maaperään on suhteellisen arvokasta puuhaa, kannattaakin hiilen lisääminen aloittaa rajatuntilan kasvualustoista. Kun nämä kasvualustat tyhjennetään ruukuista ja lavoista kauden päätteksi peltoon tai kukkapenkkeihin, siirtyy biohiili näiden mukana eteenpäin. Biohiili ei lahoa tai maadu, joten se säilyy rikasteena ja maanparanteena vielä vuosia.


Erikarkeuksinen biohiili imee eri tavalla vettä. Rakeisempi kelluu herkästi, jauhe juoksettuu.




Artikkeli on tehty yhteistyössä Siemenkauppa.comCarbons Finland Oy ja Carbofex Oy kanssa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...