tiistai 23. huhtikuuta 2019

Vesiviljely Nro3 päivitys ja biohiiltä vesiviljelyyn

Vesiviljely laitteeni "Nro 3" on ollut käytössä jo kaudesta 2013. Se on kokenut lähes joka kausi jotain pieniä muutoksia, jolla olen pyrkinyt parantamaan kasvua. Ongelmana on ollut lähinnä loppukaudesta juurimätä. Kasvualustat ovat olleet erillaisia eri vuosina ja eri määrillä käytettynä. Kasvualustana on ollut perliittiä, lecasoraa ja kasvualustasammalta. Parhainta kasvu kuitenkin ollut perliitissä tai perliitin ja lecasoran sekoituksessa, eikä juurimätääkään ole tällöin ollut.

Kasvu on ollut parhainta ilmavassa kasvualustassa. 

Tämän vuoden päivitys piti ensin olla helppo. Vain kasvualusta muuttuisi perliitiksi. Tämä kuitenkin muuttui nopeasti siihen, että halusin perliitin verkkoruukkuun. Kun sopivia verkkoruukkuja ei ollut Suomesta löydettävissä, lähdin etsimään ruukkuja Euroopasta. Pitkällisen etsinnän jälkeen iskin silmäni Nuova Pasquini & BiniSquare Super Ercole ruukkuun. Valmistajan listoilta löytyy myös täällä myytävä "Venti Pot", joka valmistajan listoilla kulkee Ercole nimellä.

Päiviä kestäneen etsinnän jälkeen löysin myyjän ruukuille, joka suostui lähettämään ruukut Suomeen kohtuullisella postimaksulla. Tosin ensimmäisellä yrityksellä 6,5l neliöruukut olivat vaihtuneet 12l Super Ercole ruukuiksi. Nämä eivät mahtuneet tai muutoinkaan sopineet jo vesiljelyyn rakentamilleni ruukkupaikoille. Lopulta oikeatkin ruukut tulivat.

Square Super Ercole ruukussa on isot reiät ja pohjassa reiällinen torni.


Laitteen toisena merkittävänä päivityksenä oli siirtää kastelu tapahtuvaksi ruiskutukseksi suoraan juurille. Tätä varten tarvitsin sumuttimet jotka tekevät tarpeeksi hienoa sumua. Kun tälläiset löytyivät, ongelmaksi muodostui niiden tarvitsema paine. Jotta suuttimet tekevät tarpeeksi hienoa sumua, on niiden takana oltava painetta 4-5bar. Tämä tietysti aiheutti tarpeen uudelle pumpulle.

Kun järjestelmän komponentit oli hankittu ja koeponnistettu, alkoi rakennus. Sumuttimista muokkasin huoltoa varten avattavat. Näin jokaiseen sumuttimeen pääsee käsiksi ilman, että kasveihin pitää koskea. Putkisto muodostui paineilmaputkista ja niiden pikaliittimistä. Näiden lisäksi jokaiselle ruukulle lisättiin vielä yksi kastelutikku, joka kastelee kasvualustaa päältäpäin.


Vesiviljelysysteemin testiajoa. 


Projektin ollessa käynnissä, sain yhteydenoton Tamperelaiselta Carbofexiltä. Kyseinen yritys valmistaa korkealaatuista biohiiltä ja oli nyt kiinnostunut saamaan sitä testiini. Käynnissä ollut vesiviljelyprojektini sopi tälle testille erinomaisesti ja niinpä päätin hyväksyä biohiilen toiseksi kasvualustakomponentiksi.

Biohiilen ilmaantuminen oli lopulta erittäin hyvä asia, koska projektin loppumetreillä saapunut perliitti ei vastannut laadultaan haluamaani. Sen piti olla karkeaa, mutta sisälsi todella paljon hienoa jauhoa ja oli raekooltaan 2-3 kertaa pienempää kuin luvattu. Näin ollen biohiili sopi karkeareikäisiin ruukkuihin paljon paremmin kuin hienojakoinen perliitti.

Tästä syystä lähdinkin lisäämään karkeaa biohiiltä jokaiseen verkkoruukkuun. Päädyin lopulta sekoittamaan yhteen ruukkuun 50%/50% ja 25%/75% perliittiä ja biohiiltä. Yksi ruukku täyttyi 100% biohiilestä.

25%/75% perliittiä ja biohiiltä (yl.vas.), 50%/50% perliittiä ja biohiiltä, 100% biohiiltä (alla).






Biohiilen pitäisi toimia moitteetta laitteistossa, jossa lannoitevettä annostellaan sekä päältäpäin, että sivuilta. Sivuilta sumutettu kosteus siirtyy hiilessä kapilaarisesti. Kastelumäärää voi joutua vielä säätämään, mutta tämä nähdään kesän mittaa. Nyt minuutin sumutuksia on neljä kertaa päivässä. Carbofex toimittama biohiili pH-säädettyä, mutta tästäkin huolimatta hiilen ja lannoiteveden käyttäytymistä pitää seurata.

100% biohiili  Space Chili 4 - Comet's tail (Hangjiao 4)
25%75% perliitti/biohiili  Criolla de Cocina 
50%/50% perliitti/biohiili Fundador f1 (=Jalastar)

4 kommenttia:

  1. Tämä biohiilen pioneerityö on hyvin mielenkiintoinen seurattava. Kauden kuluessa näemme kasvutuloksia eri seossuhteiden sopivuudesta. Hieno homma että myös sammal on mukana hiilen kanssa, hyvin vihreäksi väliaineeksi otaksun tuota yhdistelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneerityöstä en osaa sanoa, mutta kotipuutarhan osalta vastaavaa ei liene menossa tai ainakaan sitä ei ole suuremmin monikaan kokeillut. Tämä antaa kyllä jälleen näkemystä ja kokemusta.

      Poista
  2. Mikähän on hiilen sopivuus ruukkujen kateaineena lataamattomana? Lisäisi linee juuriston pinta-alaa, kun ruukun pinnan väliaine ei pääse kuivumaan ihan rutikuivaksi altakastelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että hiilen merkitys kateaineena on suhteellisen merkityksetön itse kasvin kasvuun. Hiili tuntuu kuivuvan pinnasta melko nopeasti, joten kateainetta pitäisi olla hivenen enemmän pinnan päällä, jotta siitä saataisiin kasvulustan pinta-alaa lisäävä ja kosteutta pidättävä ominaisuus.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...