maanantai 21. lokakuuta 2019

2020 kylvökalenteri ja Nelson uutuuksia

Blogiyhteistyössä: Siemenkauppa.com, Nelson Garden

Kalenteri alkaa kääntymään vääjäämättä vuodelle 2020. Alkaa olla siis hyvä hetki suunnitella uusia kylvöjä ja aloittaa siemenien hankinta omaan varastoon.

Kylvöjen ajoittaminen nappiin on yksi askel onnistuneeseen kauteen. Se ei takaa vielä voittoa, mutta antaa erinomaisen lähtökohdan kasvien kasvulle ja hyvälle sadolle. Kasvien oikeasta kylvöajasta käydään paljon spekulaatiota ja vääntöä puutarhureiden välillä, mutta helpotukseksi aloittelijoille voin sanoa, ettei yhtä ja oikeaa aikaa olekaan.

Onneksi siemenpusseissa on mukana kylvöohjeet, joita noudattamalla ei voi mennä totaalisesti pieleen. Kokemuksen myötä voi sitten siirtää omia kylvöjään aikaisemmaksi tai myöhäisemmäksi. Kylvöohjeet ovat usein suunniteltu aivan etelään, joten pohjoisemmaksi siirryttäessä kylvöjä kannattaa viivästää muutamalla viikolla.




Monien pyyntöjen pohjalta tein uuden kylvökalenterin, jossa on yksinkertaistettu näkymä kevään kylvöihin. Se ei sisällä kaikkia kasveja, mutta siinä on melko laaja poiminta avuksi kylvöihin. Laajemman kylvökalenterin löydät täältä, joka toimii siinä missä uusikin.



Nelson Gardenin siemenluettelo ilmestyy vasta myöhemmin, mutta uutuksien suunnalta alkaa tihkua jo tietoja. Vanhoista ja hyvistä lajikkeista ei kannata luopua, mutta niiden rinnalla kannattaa aina kokeilla uusia tuttavuuksia. Tässä muutamia poimintoja kaudelle 2020 tulevista uutuuksista.
Tarkkaile Nelson Gardenin sivuja, jonne ilmestyy lähiaikoina lisätietoja uutuuksista.




Siemenpussien kuvat © Nelson Garden

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...